Arsenalin hyökkäyspään tähtipelaajien, Alexis Sanchezin ja Mesut Özilin, sopimustilanteet ovat herättäneet paljon keskustelua syksyn aikana. Molempien sopimus umpeutuu ensi kesänä, eli nykytilanteessa molemmat olisivat vapaita siirtymään ilmaiseksi muualle ensi kesänä. Özilin agentti Erkut Sogut on kuitenkin paljastanut, että neuvottelut jatkosopimuksesta ovat edenneet parempaan suuntaan. Özil haluaisi pelata edelleen Valioliigassa ja siksi luonnollisesti Arsenal on varteenotettava vaihtoehto. Myös manageri Arsene Wenger on varovaisen optimistinen.
”Olen aina sanonut, että se fakta että emme päässeet viime vuonna sopimuksesta yhteisymmärrykseen ei tarkoita, että pelaaja lähtee varmasti”, Wenger kommentoi Sky Sportsin mukaan. ”Molemmat pelaajat näyttävät iloisilta täällä ja kaiken kaikkiaan toivon että saamme tilanteen käännettyä ympäri. Tällä hetkellä emme ole niin lähellä että voisimme tiedottaa mitään.”
Tilanne ei Sanchezin jäämisen kannalta näytä ehkä yhtä positiiviselta kuin Özilin. Arsenal kieltäytyi myymästä miestä kesän siirtoikkunassa. Mikäli uutta sopimusta ei synny, pitää myynnin tapahtua tammikuussa että pelaajasta saisi siirtokorvauksen. Wenger myöntää, että tuotakin mahdollisuutta on molempien pelaajien kohdalla mietitty.
”Kun olet meidän kaltaisessamme tilanteessa, olemme kuvitelleet jokaisen mahdollisen ratkaisun joten kyllä. Se on mahdollista.”
Sanchez koki keskiviikkona maajoukkueen kanssa pettymyksen, kun viimeisessä MM-karsintaottelussa Brasilialle koettu raskas 3-0 -tappio tarkoittaa, ettei Chile selviytynyt ensi kesän kisoihin. Wengerin mielestä Sanchezia sai tuossa ottelussa taklata muita kovemmin.
”Olen enemmän huolissani, että eilen iltapäivällä katsoin tuon koko pelin, Brasilia vastaan Chile, nähdäkseni kuinka hankala peli se oli, ja minun täytyy sanoa että hän sai hieman erityiskäsittelyä pelissä. Se oli hyvin fyysinen ottelu. Minun täytyy arvioida tilanne henkisesti kun hän tulee takaisin huomenna.”