Advertisement

Wenger uskoo pelaajakaupan olevan lähellä toteutumista

Arsenalin manageri Arsene Wenger kertoi, että pelaajakauppa Alexis Sanchezin ja Henrikh Mkhytarianin välillä on lähellä toteutumista. Wenger uskoo, että kaupat saattavat toteutua 24 tunnin sisällä. Kaupassa Sanchez siirtyisi Manchester Unitediin ja samalla oven avauksella Mkhitaryan siirtyisi The Emiratesille.

”Olen työskennellyt siirtojen kanssa 30 vuoden ajan, joten se on hyvin lähellä toteutumista. Toisaalta ennen kuin siirto on vahvistettu, kaikki voi peruuntua minä hetkenä hyvänsä”, Wenger kertoi Arsenalin internetsivuilla.

Wenger kertoi myös, etteivät kaupat jää Arsenalin osalta tuohon ja armenialaisen palkkapyyntö ei ole Arsenalille ongelma. Tähän vaikuttaa hyvin paljo se, että Sanchez siirtyy seurasta pois ja hän on nostanut Arsenalin mittapuulla suurta palkkaa. Samalla myös Theo Walcottin siirto on vapauttanut lisää rahaa joukkueen käytettäväksi.

”Palkat eivät tule olemaan ongelma.”

Wengeriltä tiedusteltiin myös Sanchezin suuresta palkkatoiveesta, joka esti lopulta myös miehen siirron Manchester Cityyn.

”En halua ottaa kantaa niihin numeroihin, sillä ne ovat Manchester Unitedin ongelma.”

”Kunnioitan Manchester Unitedia, sillä he luovat rahat pelaajien palkkoihin omalla toiminnallaan ja omien resurssiensa kautta. Sitä pitää kunnioittaa.”