Advertisement

West Ham isännöi tuoretta mestaria Manchester Cityä

Manchester City on jo varmistanut Valioliigan kuluvan kauden mestaruuden. Joukkue on ollut koko kauden uskomattomassa vireessä ja hävinnyt Valioliigassa vasta kahdesti. West Ham puolestaan on vielä mukana putoamiskamppailussa, vaikka hyvien tulosten myötä se onkin saanut kurottua eron jo kuuteen pisteeseen. Loppukauden ohjelma ei ole kuitenkaan helppo, joten kaikki pisteet ovat yhä tarpeen. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa City oli kotonaan niukasti parempi 2-1.

West Ham on pelannut viime aikoina hyvin, lukuun ottamatta viime viikonloppuna Arsenalille kärsittyä 4-1 tappiota. Joukkue on hyvän vireen ansiosta hyvin lähellä säilymistä, mutta muutaman pisteen joukkue mielellään vielä tarvitsisi.

Manchester Cityn pelaajat vakuuttivat mestaruuden jälkeen, että he pelaavat koko kauden täysillä loppuun. Mestaruuden varmistumisen jälkeen Swansea kaatui Manchesterissä peräti 5-0. Ottelu puoltaa City-pelaajien kommentteja, joten helppoa ei tule olemaan West Hamillakaan.

”En tiedä onko olemassa hyvää aikaa pelata Manchester Cityä vastaan. Siinä vireessä missä he ovat ja millainen laatu heidän pelaajillaan on, mutta meidän on kohdattava kaikki joukkueet kahdesti. Pyrimme tekemään kaikkemme, jotta tekisimme tästä ottelun”, David Moyes kertoi lehdistötilaisuudessa.

”Olen sanonut tämän jo aiemmin. Jos rikot ennätykset, ennemmin tai myöhemmin joku rikkoo ne uudestaan. Ennätykset eivät ole ikuisia. Ne vain auttavat meitä keskittymään siihen, mitä olemme tekemässä”, Pep Guardiola puolestaan kertoi.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom