Advertisement

West Ham isännöi Valioliigassa Chelseaa

West Ham ja Chelsea kohtaavat Valioliigassa sunnuntaina. Joukkueiden lähtökohdat otteluun ovat hyvin erilaiset. Chelsea on voittanut toistaiseksi jokaisen ottelun sarjassa, kun West Ham sai viime kierroksella vasta ensimmäiset pisteensä. Viime kaudella West Ham voitti tämän ottelun 1-0 Marko Arnautovicin maalilla. Stamford Bridgelläkin joukkueet pelasivat tasan 1-1, joten West Ham oli Chelsealle viime kaudella haastava vastustaja.

West Ham sai vihdoin viime kierroksella tärkeän avausvoiton Valioliigassa, kun se kaatoi vieraskentällä Evertonin 1-3. Andriy Yarmolenko iski ottelussa kaksi maalia nousten näin West Hamin suureksi sankariksi. West Ham sai voitostaan varmasti lisää itseluottamusta ja se haluaa toisen voiton putkeen sunnuntain derbystä. Arnautovic on ollut alkukaudesta joukkueen suuria johtohahmoja ja häneltä kaivataan onnistumisia myös Chelseaa vastaan.

”Se on derby, joten ottelu on hieman tavallista tärkeämpi. Tiedän, että Lontoossa on paljon eri joukkueita”, Manuel Pellegrini kertoi lehdistötilaisuudessa.

”On vaikeaa aloittaa kautta paremmin, kuin miten Chelsea on aloittanut. He ovat voittaneet viisi ottelua, mutta jokainen ottelu on erilainen.”

Chelsea on viiden valioliigaottelun lisäksi voittanut myös ainoan Eurooppa-liigan ottelunsa, jonka se pelasi torstaina Kreikassa. 0-1 voitto PAOK FC:sta oli tuloksellisesti riittävä, mutta etenkin tehokkuudessa riitti parannettavaa. West Hamin materiaali on parhaimmillaan erinomainen, joten helppo tehtävä vierailla ei tule sunnuntaina olemaan. West Hamin peli on tosin vielä kaukana valmiista, joten Chelsea on ottelussa ehdoton ennakkosuosikki.

West Hamilta puuttuu ottelusta Jack Wilshere sekä Javier Hernandez.

Vierailijat sen sijaan pitäisi päästä otteluun ilman suurempia poissaoloja. Pedron tilanne vaatii hieman tarkastelua vielä ottelupäivänä.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom