Advertisement

West Ham vahvistui Villarealista hankitulla keskikenttäpelaajalla

West Ham on hankkinut Villarealista vahvistuksen keskikentälleen, kun Pablo Fornals siirtyy Lontooseen viisivuotisella sopimuksella. Sopimuksessa on myös optio vuoden jatkosta. 23-vuotias Fornals oli yksi Villarealin tärkeimpiä pelaajia viime kaudella ja pelasi hyvän kauden La Ligassa, mutta Eurooppa-liigassa pelaaja onnistui erityisen hyvin. West Ham maksoi pelaajasta 24 miljoonaa puntaa, mikä on verrattain vähän nykymarkkinoilla. Tästä huolimatta pelaaja on West Hamin kaikkien aikojen toiseksi kallein hankinta Felipe Andersonin jälkeen.

Pääosin puolustavassa roolissa keskikentällä operoiva Fornals teki La Ligan 35 ottelussa kaksi maalia ja antoi kolme maaliin johtanutta syöttöä. Eurooppa-liigan meno oli hieman tehokkaampaa, kun 12 ottelussa tuli kolme maalia ja kolme maaliin johtanutta syöttöä.

”Olen todella iloinen saadessani olla osa West Hamia”, Fornals kertoi seuran Internet-sivuilla.

”Tuntuu hyvältä ja olen hyvin iloinen ja kiitollinen tästä saamastani mahdollisuudesta.”

”Haluan seuran antavan jatkossakin mahdollisuuden nuorille ja nälkäisille pelaajille. Sellaisille, jotka voivat onnistua hyvin pitkällä tähtäimellä.”

”Tiedän West Hamin uskolliset kannattajat ja heidän kauniin stadioninsa. Kannattajat täyttävät stadionin joka viikonloppu ja se on hyvin kunnioitettavaa.”

Fornals on tällä hetkellä mukana Espanjan alle 21-vuotiaiden kanssa Euroopan Mestaruuskilpailuiden lopputurnauksessa. Pelaaja liittyy West Hamin vahvuuteen kisojen päätyttyä.

 

BETSAFE TARJOAA ILMAISVETOKLUBIN. NAPPAA TÄSTÄ KAKSI 10€ ILMAISVETOA JOKA VIIKKO!

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom