Advertisement

West Hamin Lanzini lähellä paluuta kokoonpanoon

West Ham Unitedin hyökkäävä keskikenttäpelaaja Manuel Lanzini on ollut loukkaantuneena sivussa pelikentiltä jo reilusti yli puoli vuotta. Argentiinalainen kärsi vakavan polvivamman maajoukkueensa harjoitusleirillä juuri ennen viime kesän MM-kisoja.

Nyt Lanzini alkaa kuitenkin olla lähellä pelikuntoa ja paluuta West Hamin kokoonpanoon. Hän on harjoitellut koko viikon täysipainoisesti ja saattaa olla mukana jo viikonlopun liigaottelussa Fulhamia vastaan. Myös neljä viimeistä ottelua sivussa ollut tuore hankinta Samir Nasri on palaamassa jälleen mukaan.

”Ehkä Lanzinin ja Nasrin nimet voidaan kirjoittaa kokoonpanolistaan”, West Hamin manageri Manuel Pellegrini pohti Sky Sportsin mukaan. ”He eivät ole harjoitelleet vain tänään vaan ihan kokonaisen viikon. Meidän täytyy keskustella lääkintähenkilökunnan kanssa siitä, voivatko he kenties pelata.”

Lanzinin ja Nasrin lähestyvä paluu on hieno uutinen Pellegrinille. Hänellä on loukkaantumisten vuoksi ollut hankaluuksia löytää ketään varsinaista pelintekijää keskikentän hyökkäävään rooliin.

”Kaikki neljä joukkueemme pelintekijää olivat loukkaantuneena, mikä on aina hankalaa”, Pellegrini jatkoi. ”Joten heidän kummankin paluunsa tuo taas lisää laatua joukkueeseemme.”

West Ham kohtaa Lontoon paikalliskamppailussa Fulhamin. Peli pelataan jo perjantaina alkaen 21.45 Suomen aikaa.