Advertisement

Wijnaldumin mielestä Liverpool ansaitsee pokaalin huippukaudesta

Georginio Wijnaldumin mielestä Liverpool ansaitsee palkinnon uskomattomasta kaudestaan.

Liverpool oli todella lähellä voittaa ensimmäisen Englannin mestaruutensa 29 vuoteen, mutta lopulta Manchester City oli pisteen verran parempi ja uusi mestaruutensa. Englannin cup-kilpailuista merseysidelaisseura putosi jo varhaisessa vaiheessa, joten palkintokaappiin ei ole kertynyt tämän kauden aikana vielä ainuttakaan pokaalia.

Liverpoolilla on kuitenkin vielä mahdollisuus päättää kausi Mestarien liigan voittoon, kun merseysidelaiset kohtaavat 1. kesäkuuta Madridissa pelattavassa finaalissa lontoolaisseura Tottenhamin.

”Kaiken kaikkiaan meillä on mielestäni ollut hyvä kausi ja nyt meidän haasteemme on päättää kausi pokaaliin, jolloin kausi olisi onnistunut”, Wijnaldum sanoi Liverpoolin verkkosivuilla.

”Olisi todella surullista, jos lopetttaisimme kauden ilman pokaalia, etenkin siksi, että olimme mielestäni melko johdonmukaisia tällä kaudella ja pelasimme niin hyvin. Mielestäni tämä kausi ansaitsee yhden pokaalin.

”Viimeiset parit pelit olivat pelejä, joissa voimme vain voittaa ja katsoa mitä City teki. He voittivat myös, joten he ovat mestareita.

”Mutta nyt meillä on peli, johon voimme itse vaikuttaa.

”Se on todella spesiaalia, varsinkin siksi, että tämä kausi ansaitsee tällaisen lopetuksen. Aiomme tehdä kaikkemme voittaaksemme, mutta se tulee olemaan kova peli”

Ilmaisvetoviikot Betssonilla. Lunasta jopa 100€ ilmaisveto ja 50 ilmaiskierrosta joka viikko!