Advertisement

Will Hughes kolkuttelee jo maajoukkueen portteja – ”Se ei ole ensimmäisenä mielessäni”

Watford aloitti kauden Valioliigassa loistavasti, ottamalla ensimmäistä kertaa historiassaan neljä voittoa neljästä ensimmäisestä ottelustaan sarjassa. Viiden ottelun voittoputkeen mahtui myös Carabao Cupin toisen kierroksen voitto Readingia vastaan.

Sen jälkeen voittoja ei ole tullut neljästä viimeisestä ottelusta, mikä johtuu osittain myös haastavasta otteluohjelmasta. Tästä huolimatta seura on yksi Valioliigan alkukauden positiivisista yllättäjistä.

Watfordin keskikentän oikealla laidalla jokaisessa Valioliiga-ottelussa on ollut avauksessa Will Hughes. 23-vuotias englantilainen on esiintynyt hyvin, vaikka tehoja on kertynyt suhteellisen maltillisesti yksi maali sekä yksi maaliin johtanut syöttö.

Hughesin nimi on noussut esiin jo Englannin maajoukkueeseen kohdistuvissa spekulaatioissakin. Hän sopii hyvin päävalmentaja Gareth Southgaten ajamaan nuorennusleikkaukseen, ja on toisella Valioliiga-kaudellaan vakiinnuttanut hyvän tason korkeimmalla sarjatasolla. Hughes ei itse kuitenkaan suostu antautumaan spekulaatioihin maajoukkuepaikasta.

”Se ei ole ensimmäisenä mielessäni. Minun täytyy vain pysyä keskittyneenä ja jatkaa pelaamista, se on pääasia”, Hughes kommentoi Watford Observerin mukaan. ”Sanoin alusta asti, että haluan vain aloittaa kasan otteluita Valioliigassa. Sillä saralla on vielä hyvin aikaista, joten haluan saada vain hyvän kauden Valioliigassa ja kuka tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu.”

Hughesia pidettiin aikoinaan yhtenä maan suurimmista lupauksista hänen pelatessaan Derby Countyssa Mestaruussarjaa. Alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa hän debytoi jo 17-vuotiaana ja edusti sitä yhteensä 22 ottelun verran. Mikäli Hughes jatkaa samaan malliin tai nostaa vielä hieman tasoaan, debyyttiä miesten maajoukkueessakaan tuskin tarvitsee enää hirveän kauan odotella.