Advertisement

Wilshere palaa West Hamin kokoonpanoon

Kesällä Arsenalin West Ham Unitediin vaihtaneen Jack Wilsheren kausi on mennyt täysin pilalle nilkkavamman vuoksi. 27-vuotias keskikenttäpelaaja oli avauskokoonpanossa West Hamin kauden neljässä ensimmäisessä ottelussa Valioliigassa, mutta loukkasi sitten nilkkansa.

Sen jälkeen hän on pelannut Valioliigaa vain viisi minuuttia joulukuun ensimmäisenä päivänä. Tuon lyhyen visiitin jälkeen vamma uusiutui siihen malliin, että se vaati leikkaushoitoa ja pitkää toipumista.

West Hamin manageri Manuel Pellegrini sanoo kuitenkin Wilsheren olevan hyvin lähellä paluuta kokoonpanoon. Hän on harjoitellut täysipainoisesti ja pelannut yhden ottelun seuran alle 23-vuotiaiden joukkueen mukana.

”Jack Wilshere on kunnossa. Hän on harjoitellut ilman ongelmia”, Pellegrini kertoi Sky Sportsin mukaan. ”Katsomme huomenna, millaiseksi hän olonsa tuntee. Hän pelasi jo yhden ottelun alle 23-vuotiaissa. Juttelemme hänelle mutta paluu tulee pian – tällä tai ensi viikolla. Toivon, että hän saa hieman pelejä alle ennen kauden päätöstä.”

Paluu on hieno uutinen West Hamille, jonka keskikentältä puuttuu viikonloppuna pitkäaikaispotilas Andriy Yarmolenkon lisäksi Manuel Lanzini sekä Samir Nasri.

”Hän on keskikenttäpelaaja jota tarvitsemme, koska sillä pelipaikalla meillä on ollut niin usein kaikki loukkaantuneena”, Pellegrini jatkoi. ”Yarmolenko, Lanzini ja Wilshere, joten Jackin paluu on hyvä lisäys.”

West Ham pelaa seuraavaksi lauantaina Valioliigaa kotonaan Leicester Cityä vastaan. Ottelu pelataan alkaen kello 17.00 Suomen aikaa.