Advertisement

Wilsheren mukaan hän olisi kuulunut kisajoukkueeseen – ”Uskon, että olisin voinut tehdä vaikutuksen”

Arsenalin keskikenttäpelaaja Jack Wilshere jäi tylysti Englannin MM-Kisajoukkueen ulkopuolelle. Hyvän kauden pelannut englantilainen oli erittäin pettynyt manageri Gareth Southgaten tekemään päätökseen.

”On sanomattakin selvää, että olen äärimmäisen pettynyt”, 26-vuotias Wilshere kertoi Twitter-tilillään.

”Tunsin olevani kunnossa, terävä ja vahva koko kauden ajan. Uskon, että olisin kuulunut olla joukkueessa mukana.”

Wilsheren toistaiseksi viimeinen maaottelu oli viime EM-Kisatappio Islantia vastaan. Wilsherellä on nyt 34 maaottelua tilillään.

”Kunnioitan kuitenkin managerin päätöstä ja toivotan koko joukkueelle onnea turnaukseen.”

”Tulen aina olemaan Englannin kannattaja ja tuen poikia muun maan tavoin.”

Englannin manageri Southgate puolusti ratkaisuaan jättää Wilshere valitsematta joukkueeseen.

”Jack on luonnollisesti ollut mielessämme”, Souhgate vastasi torstaina.

”Me valitsimme hänet mukaan maaliskuussa, mutta hän ei ole pelannut peliäkään meille. Olen ollut tyytyväinen pelaajiin, jotka pelasivat marraskuussa ja maaliskuussa. Ainoa keskikenttäpelaaja, jonka otimme heidän lisäksi mukaan oli Fabian Delph. Hänellä oli uskomaton kausi mestarijoukkueessa.”

”Jackillä oli hyvä kausi, mutta ei ehkä kovin tehokas loppukautta kohden.”

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom