Advertisement
" "

Wilson palasi ryminällä loukkaantumisestaan

Bournemouthin hyökkääjä Callum Wilson palasi vakavasta loukkaantumisestaan eilisessä liigacupin ottelussa Middlesbroughia vastaan. Hän jaksoi yllättäen pelata täydet 90 minuuttia, teki maalin ja syötti toisen Bournemouthin voittaessa 3-1 ja edetessä jatkoon.

Wilsonin oikean polven ristiside repesi tammikuussa, ja hän oli ollut sivussa siitä lähtien. Tuo oli jo miehen toinen vastaava vakava vamma uran aikana. Pelikuntoon pääseminen on erittäin iloinen uutinen hänen itsensä ja Bournemouthin kannalta.

“En usko, että manageri odotti minun pystyvän pelaamaan näin pitkään. Kun pääsin läpi 90 minuuttia, sain paljon lisää ottelukuntoa ja sen pitäisi olla hyvä asia minulle loppukautta ajatellen”, Wilson kommentoi BBC:n haastattelussa. “Oli mukavaa saada maali, vaikkakin rangaistuspotkusta, saada se pois alta ja tarjota vielä syöttökin siihen päälle.”

Wilson laittoi rangaistuspotkusta pallon maaliin ottelun 75. minuutilla, siirtäen Bournemouthin 2-1 -johtoon. Kahdeksan minuuttia myöhemmin hän syötti ottelun viimeiseksi jääneen maalin hiljattain vaihdosta tulleelle Benik Afobelle.

Näin pitkän loukkaantumisen jälkeen Wilsonin täytyy taistella itsensä takaisin manageri Eddie Howen suosioon. Tämä ottelu oli oiva alku sillä tiellä. Bournemouthin kärjessä on tällä kaudella useimmiten nähty Joshua King, Jermain Defoe ja Afobe, mutta kukaan heistä ei ole onnistunut tekemään Valioliigassa yhtä maalia enempää.

“Kun olin poissa niin pitkään, on kuin minun pitäisi todistaa taitoni uudestan”, Wilson jatkoi. “Meillä on paljon kilpailua kun managerilla on viisi hyvää kärkimiestä joista valita. Mutta ainoa mitä voin tehdä on pelata hyvin ja nostaa itseni mukaan kuvioihin.”