Advertisement

Wolves hankki Belgian maajoukkuepelaajan

Belgian maajoukkueen keskikenttäpelaaja Leander Dendoncker siirtyy kasvattajaseurastaan Anderlechtista Valioliigaan Wolverhampton Wanderersin riveihin. Dendonckerin siirto on aluksi kauden mittainen laina, joka muuttuu pysyväksi ensi kesänä. Wolves tiedotti verkkosivuillaan Dendonckerin läpäisseen seuran lääkärintarkastuksen tänään.

23-vuotias Dendoncker on edustanut Belgian maajoukkuetta yhteensä kuusi kertaa. Hän oli mukana myös pronssia kesän MM-kisoissa voittaneessa joukkueessa ja pelasi yhden ottelun. Dendoncker viihtyy parhaiten keskikentän pohjalla, mutta pystyy pelaamaan myös keskuspuolustuksessa. Topparina hän pelasikin täydet minuutit Belgian viimeisessä lohkovaiheen ottelussa Englantia vastaan, jossa molemmat jo jatkopaikkansa varmistaneet maat kierrättivät huomattavasti pelaajiaan. Belgia voitti ottelun 1-0 ja Dendoncker pääsi tilastoihin keltaisen kortin myötä.

Dendoncker on edustanut ennen tätä siirtoa koko uransa Anderlechtia Belgian pääsarjassa. Hän debytoi edustusjoukkueessa kaudella 2013-14, mutta murtautui kunnolla kokoonpanoon vasta seuraavalla kaudella ja oli seuran avainpelaajia siitä lähtien. Anderlechtin paidassa hän on onnistunut voittamaan Belgian liigan kertaalleen ja Belgian supercupin kahdesti.

Pelityyliltään 188-senttinen Dendoncker on varsin fyysinen ja hän voittaa kaksinkamppailut kovalla prosentilla. Belgialainen on kuitenkin myös taitava pallon kanssa ja omaa todella laajan syöttövalikoiman.

Dendoncker on jo Wolvesin tämän kesän kuudes hankinta. Seura on panostanut viime vuosina vahvasti siirtomarkkinoilla ja suunnitelmana varmasti onkin tulla Valioliigaan jäädäkseen.

Wolvesin tiedotteen mukaan Dendoncker on pelikelpoinen jo lauantaina, kun Wolves aloittaa Valioliiga-kautensa kotona Evertonia vastaan.