Advertisement

Yarmolenko kehuu joukkueensa pelaamista Everton-ottelussa

Borussia Dortmundista hieman yllättäen kesällä West Hamin riveihin siirtynyt Andriy Yarmolenko pelasi ensimmäistä kertaa uuden joukkueensa avauskokoonpanossa Valioliigassa sunnuntaina Evertonia vastaan.

Yarmolenko viimeisteli Goodison Parkilla pelatussa ottelussa kaksi upeaa maalia, kun West Ham katkaisi neljän ottelun tappioputkensa komealla 3-1 -vierasvoitolla Evertonista. Vaikka ukrainalaislaituri oli ottelun paras pelaaja, ei hän kaivannut mitään henkilökohtaisia kehuja. Ainoa asia, joka oli hänelle tärkeintä, oli, että joukkue otti kauden ensimmäiset kolme pistettä.

”Pelasimme hyvin Evertonia vastaan. Pelasimme joukkueena sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä, ja olemme erittäin tyytyväisiä ensimmäiseen voittoon Valioliigassa.

”Olen erittäin onnellinen joukkueeni voitosta. Kuka tekee maalit, en välitä siitä.

”Teimme kovasti töitä tällä viikolla, koska meidän oli saatava tuloksiin muutosta ja meidän oli osoitettava faneille, että taistelemme tälle joukkueelle.

West Ham on ollut alkukauden aikana suurimpia alisuorittajia. Neljä ensimmäistä valioliigaotteluaan hävinnyt lontoolaisseura hankki kesällä nimekkäitä pelaajia riveihinsä ja manageriksi palkattiin kokenut Manuel Pellegrini. Sunnuntaina napattu vierasvoitto oli joukkueelle erittäin tärkeä itseluottamuksen kannalta, ja se voi toimia jopa käännekohtana West Hamin kaudelle.

West Hamin taival Valioliigassa jatkuu sunnuntaina, kun joukkue isännöi sarjakärjessä puhtaalla pelillä porskuttavaa Chelseata. Heti seuraavalla viikolla vieraaksi saapuu Manchester United, joten ihan helpoimmasta päästä eivät vastukset seuraavissa peleissä ole.