Advertisement

Yaya Touren agentti jysäytti melkoisen pommin – ”valmis pelaamaan yhden punnan viikkopalkalla”

Manchester Cityä kahdeksan kauden ajan edustanut Yaya Toure on valmis siirtymään kilpailijan riveihin osoittaakseen Pep Guardiolan päätöksen vääräksi.

Guardiola ei tarjonnut Yayalle uutta sopimusta kauden päätyttyä ja norsunluurannikkolainen on tällä hetkellä ilman seuraa.

Vaikka Yaya on ollut jo vuosia maailman parhaimpia keskikenttäpelaajia, ei hän ole Guardiolan papereissa ollut koskaan korkealla.

Guardiola toimi FC Barcelonan managerina vuonna 2010, kun kataloonialaisseura myi Yayan Cityyn. Tuolloinkin syy oli se, ettei espanjalaismanageri nähnyt pelaajalle käyttöä. Guardiolan ja Yayan välit tulehtuivat viimeistään tällä kaudella, kun Yayaa ei nimetty ollenkaan Cityn Mestarien liiga -ryhmään. Valioliigassa vastuuta kertyi kauden aikana vain kymmenen ottelun verran.

Yayan agenttina toimiva Dimitri Seluk paljasti, että hänen suojattinsa on valmis pelaamaan yhden punnan viikkopalkalla missä tahansa Valioliigan Top-6 -joukkueessa.

”Yaya on saanut useita tarjouksia monista eri maista, mutta olemme päättäneet omistautua ensi kaudella Guardiolaa vastaan, Seluk sanoi sport24:lle.

”Yaya on täynnä voimaa ja energiaa ja haluaa jatkaa pelaamista Valioliigassa myös ensi kaudella.

”Englantilaiset joukkueet käyttävät valtavia rahamääriä pelaajiin. Julistan virallisesti, että Yaya on valmis siirtymään mihin tahansa Top-6 joukkueeseen yhden punnan viikkopalkalla.

”Mielestäni pelaaja, kuten Yaya, olisi hyvä vahvistus Arsenaliin, Chelseaan, Manchester Unitediin, Liverpooliin tai Tottenhamiin. Yaya on voittaja.

”Huippupelaaja, jolla on johtajaominaisuuksia, ei voisi koskaan olla huono lisä joukkueelle, etenkin kun hän ei maksa mitään.