Advertisement

Zlatan Ibrahimovicin agentti uskoo ruotsalaisen jatkavan vielä pitkään – ”vähintään viisi vuotta”

Mino Raiola, Zlatan Ibrahimovicin agentti, uskoo ruotsalaishyökkääjän uran jatkuvan vielä useamman vuoden. Monien huippupelaajien agenttina toimivan Raiolan mukaan polvivammasta toipuva Manchester United -kärki voi pelata jopa viisi tai kuusi vuotta.

– Hänestä saa vielä paljon irti. Uskon vähintään viiteen tai kuuteen vuoteen. En anna hänen lopettaa. Hänen täytyy työskennellä minulle nyt, sillä minä olen työskennellyt hänelle vuosia. Lapseni ovat kasvaneet aikuisiksi ja tarvitsen rahaa. Olemme sopineet, että hän työskentelee minulle ainakin viiden vuoden ajan, italialaisagentti vitsaili ruotsalaislehti Expressenin haastattelussa.

Ibrahimovic, joka on ollut huhtikuusta lähtien polvivamman vuoksi sivussa, on palaamassa uusimpien arvioiden mukaan pelikentille jo ennen vuoden vaihdetta. 36-vuotias hyökkääjä teki elokuussa uuden sopimuksen Manchester Unitedin kanssa.

– Loukkaantuminen ei koskaan murtaisi Zlatania. Hän ei ole ihminen, joka valittaisi tästä ikävästä loukkaantumisesta. Hän teki siitä voimavaran, joka teki hänestä entistä vahvemman. Paremman ja kokonaisemman, Raiola lisäsi.

Raiolalta kysyttiin myös kutsuuko hän ruotsalaishyökkääjää leijonaksi tai kuninkaaksi, kuten Zlatan itsensä nimeää.

– En, minulle riittää ihan Zlatan.

Hetki hiljaista, kunnes Raiola muuttaa vastaustaan

– Shithead! Kutsun häntä shitheadiksi, Raiola virnuili.