Advertisement

Zlatan palaamassa Manchester Unitediin?

Zlatan Ibrahimovicin paluu valioliigakentille saatetaan nähdä tammikuussa.

ESPN FC:n mukaan Manchester Unitedin manageri Jose Mourinho harkitsee lainasopimuksen tarjoamista ruotsalaishyökkääjälle. Mourinho tarvitsee lisää laatua ja kokeneita pelaajia johtamaan joukkuetta, jotta huono alku Englannin ja Euroopan kentillä saadaan käännetyksi.

Ibrahimovicin ensimmäinen kausi Unitedissa päättyi ennenaikaisesti vakavaan polvivammaan, mutta ruotsalaishyökkääjän kautta pidettiin menestyksenä, kun hän auttoi joukkuetta voittamaan Eurooppa-Liigan sekä Carabao Cupin. Toisella kaudella vastuuta kertyi vain seitsemän ottelun verran, ennen siirtoa Los Angeles Galaxyyn.

Ibrahimovicin ja Wayne Rooneyn lähdön myötä United menetti valtavasti johtajuutta pukukopista – se on myös näkynyt karulla tavalla.

Mourinho ja Paul Pogba ovat ottaneet alkukauden aikana jatkuvasti yhteen, ja se on vaikuttanut koko joukkueen tekemiseen. Pogballa ja Ibrahimovicilla on sama agentti, joten Ibran paluu voisi auttaa palauttamaan järjestyksen Unitedin pukukopissa.

Ibrahimovic on aina ollut Mourinhon puolestapuhuja, ja heidän suhteensa oli keskeinen tekijä portugalilaisen houkutellessa ruotsalaistähden Old Traffordille.

37-vuotias Ibrahimovic puolusti hiljattain Mourinhoa ja sanoi portugalilaisen olevan oikea henkilö palauttamaan United takaisin huipulle.

”Luulen, että hän on oikea valmentaja joukkueelle, Zlatan sanoi.

”Mutta valmentaja voi olla vain yhtä hyvä kuin hänen joukkueensa, joten hän ei voi tehdä ihmeitä jos joukkue ei ole tarpeeksi hyvä.

”Mielestäni joukkue on hyvä – se kehittyy, tulee paremmaksi. Tämä on hänen kolmas vuosi, pelaajat tietävät enemmän ja paremmin, miten hän haluaa pelata.