Advertisement

4-0! City näytti kaapin paikan Liverpoolille

Nyt tuli tukkapöllyä!

Hallitseva mestari kurmootti tämän kauden mestaria numeroin 4-0 Etihadilla. Kyseessä oli vasta kolmas kerta, kun edelliskauden mestari kohtaa kuluvan kauden varmistuneen mestarin.

Liverpoolilla ei ollut paljon sanottavaa pelin aikana. Alku oli suhteellisen tasainen: heti kolmannella minuutilla Gabriel Jesus teki maalin, mutta tilanne liputettiin paitsioksi. 20. minuutilla Salah ampui tolppaan. Sen jälkeen alkoi tapahtua: Kevin de Bruyne viimeisteli pilkusta viileästi, minkä jälkeen ensimmäisellä jaksolla vielä Raheem Sterling ja Phil Foden onnistuivat maalinteossa.


Toisella jaksolla Alex Oxlade-Chamberlain liukui pallon komeasti verkkoon, mutta väärään päähän. Viimeisillä sekunneilla Riyad Mahrez onnistui maalinteossa muuttaen numeroiksi jo hurjat 5-0, mutta VARin jälkeentilanteesta löytyi käsivirhe City-pelaajan kaatuessa pallon päälle käsi edellä aivan samalla tavalla kuin Sheffieldin ja Tottenhamin pelissä pari tuntia aiemmin.

Se oli toki vain kosmetiikkaa, kuten tavallaan koko ottelu. Liverpoolin sijoitus on varma ja Cityn sijoitus käytännöllisesti katsoen myös varma. Nyt pelattiin kunniasta.

Hatunnoston arvoisesti Klopp sanoi joukkueen pelaavan täysillä ja peluuttikin avainmiehiään. Peli ei kuitenkaan siltä näyttänyt. Tasaisemmista hetkistä ja laiskahkosta kirivaihteesta huolimatta City janosi voittoa selkeästi enemmän ja oli myös selkeä ennakkosuosikki tähän matsiin – hauskaa sinänsä ottaen huomioon, kuinka ylivoimaisia punaiset ovat tällä kaudella olleet.

Liverpool on enää ennätysjahdissa, mutta tässä pelissä tehtiin enemmänkin niitä negatiivisia ennätyksiä: esimerkiksi Alisson ei ole päästänyt neljää maalia koskaan aiemmin Valioliiga-aikanaan.