Advertisement

Arsenal kellisti Evertonin Aubameyangin johdolla – Andre Gomes teki paluun pelikentille

Kuva: TT, Paul Terry

Sunnuntain kierroksen päättäneessä ottelussa Emiratesilla vastakkain olivat Arsenal sekä Everton. Arsenal kukisti sinipaidat 3-2 lukemin ja nosti itsensä lähemmäksi top-4 sijoituksia.

Everton sai salama-alun ottelulle, kun Dominic Calvert-Lewin viimeisteli akrobaattisesti vieraat johtoon vajaan minuutin jälkeen. Maali oli englantilaishyökkääjälle jo kauden 12.

Arsenal sai kuitenkin otteen pelistä ja 30 minuutin hujakoilla paine äityi liian kovaksi Evertonille. Eddie Nketiah ohjasi kotijoukkueen ensin tasoihin ja muutamaa minuuttia myöhemmin Pierre-Emerick Aubameyang karkasi maalintekoon.

Everton kavensi vielä juuri ennen puoliaikavihellystä Richarlisonin toimesta. Brassi sai jalkansa väliin sivuvapaapotkun jälkitilanteessa ja pallo kimposi onnekkaasti Bernd Lenon jalan alta verkon perukoille.

Toisella puoliajalla ei nähty vastaavaa maali-ilottelua kuin ensimmäisellä puoliskolla. Aubameyang iski Arsenalin 3-2 johtoon 40 sekuntia puoliajan alkamisen jälkeen upealla puskullaan.

Lisämaaleja ei Calvert-Lewinin ja Richarlisonin erinomaisista paikoista huolimatta enää nähty, kun Leno seisoi kotijoukkueen puiden välissä päällään.

Kuitenkin ottelun hienoin hetki nähtiin 60. minuutilla, kun Andre Gomes asteli kentälle ensimmäistä kertaa rajun nilkkavammansa jälkeen. Gomes ehti olla poissa vain 112 päivää, joten kuntoutus sujui paljon odotettua nopeammin.

https://www.instagram.com/p/B86yzT_DCmk/

Arsenal nousi voitollaan 11. olevan Evertonin ohi yhdeksänneksi.