Advertisement
Arsenal eteni jatkoon Carabao Cupin ottelussa Norwichia vastaan tiistai-iltana. Norwich onnistui menemään Emirates Stadiumilla pelatussa ottelussa 0-1 johtoon ensimmäisellä puoliajalla Josh Murphyn maalilla. Vierailijat onnistuivat pitämään johtonsa aivan toisen puoliajan loppupuolelle saakka. Arsenalin manageri Arsene Wenger vaihtoi ottelun 85. peliminuutilla kentälle nuoren Eddie Nketiahin. Tilaa pelaajalle teki toinen suuri tulevaisuuden lupaus Reiss Nelson.  Nketiah teki kotidebyyttinsä unohtumattomalla tavalla, sillä pelaaja tarvitsi vain 15 sekuntia aikaa kentälle saapumisestaan, kun hän tasoitti ja vei ottelun jatkoajalle. Jatkoaikaa oli pelattu vain kuusi minuuttia, kun Nketiah iski uudestaan. Pelaajan toisesta osumasta tuli myös ottelun voittomaali, jonka turvin Arsenal jatkoi Carabao Cupissa välieriin. Nketeiahilla oli mahdollisuus tehdä ottelussa myös kolmas osuma, mutta Norwichin maalivahti torjui tämän loistavan laukauksen. 18-vuotias Nketiah on ollut yksi Arsenalin alle 23-vuotiaiden joukkueen kantavista voimista kuluvalla kaudella. Mahdollisuudet ykkösjoukkueessa ovat jääneet toistaiseksi vähäisiksi, mutta eilisen ottelun jälkeen mahdollisuuksia tulee jatkossa varmasti aiempaa enemmän. Ennen Arsenaliin siirtymistään Chelsealla oli mahdollisuus saada pelaaja itselleen. Joukkue kuitenkin päätti, ettei se tarvitse pelaajan palveluksia, sillä he pitivät pelaajaa liian pienenä ja heikkona. Nketiah on pienikokoinen, mutta erittäin nopea pelaaja. Ottelun voittomaali syntyi puskemalla tilanteessa, jossa Nketiah tuli voimalla pääpalloon ja voitti tilanteen itselleen. Tilanne osoitti hyvin, että Chelsean arviot pelaajan heikkoudesta olivat menneet pahasti pieleen. ”Olin todella alamaissa, mutta kun Arsenal kuuli minun olevan vapaana, he ottivat yhteyttä perheeseeni” Nketiah kertoo kariutuneesta Chelsea-siirrostaan. ”Viikon sisällä minulle tarjottiin mahdollisuutta liittyä seuraan. Mielestäni on todella tärkeää toipua nopeasti vastaavanlaisesta pettymyksestä ja Arsenal tarjosi siihen mahdollisuuden” Nketiah jatkaa. Nketiah on ensimmäinen maalintekijä Arsenalissa, joka on syntynyt vasta Wengerin Arsenaliin tulon jälkeen. Managerin täytyy tuntea itsensä todella vanhaksi tällä hetkellä.

Arsenalilla uusi ratkaisija – Ei kelvannut Chelsealle

Arsenal eteni jatkoon Carabao Cupin ottelussa Norwichia vastaan tiistai-iltana. Norwich onnistui menemään Emirates Stadiumilla pelatussa ottelussa 0-1 johtoon ensimmäisellä puoliajalla Josh Murphyn maalilla. Vierailijat...