Advertisement

Aston Villa ei saanut paikoista sisään – Sheffieldin karmea tappioputki jatkui ManUa vastaan

Valioliiga-kauden ensimmäisen arkikierroksen viimeiset ottelut pelattiin torstaina. Aston Villa kohtasi Villa Parkilla Burnleyn, kun taas Sheffield Unitedin vieraaksi Bramall Lanelle saapui Manchester United.

Illan ensimmäinen ottelu eteni vahvasti kotivoittoisissa merkeissä. Aston Villa loi jatkuvasti hyviä laukaisupaikkoja erityisesti maalipörssin sijoja 11 ja 12 miehittäville Watkinsille ja Grealishille, mutta viimeistelyt karkasivat järjestäen tyhjän katsomon puolelle. Paikkojen tuhlailu oli pelin kuva, sillä yksin Villa loi 27 maalintekoyritystä ja ampui seitsemän laukausta kohti maalia, mutta peli päättyi silti maalittomaan tasapeliin. Suurilta osin kunnia siitä kuuluu vieraiden jälleen erinomaisia pelastuksia tehneelle maalivahdille Nick Popelle.

Illan ottelussa kohtasivat Unitedit Sheffield ja Manchester. Pienoisena yllätyskorttina Solskjær passitti maaliin Dean Hendersonin, joka pelasi kaksi edellistä kautta tämäniltaisen vastustajan riveissä menestyen hyvin. Tämäniltainen torjuntavastuu ei kuitenkaan lähtenyt ruusuisesti käyntiin englantilaisvahdin ottaessa tililleen maalin jo viiden minuutin jälkeen.

Manchesteristä saapuneet vieraat kuitenkin nousivat sillasta jo ensimmäisen jakson aikana. Yläkerta oli pirteällä pelipäällä eikä juurikaan säikähtänyt kotijoukkueen yllätysjohdosta: Rashford ja Martial vastasivat avausjakson maaleista, ja ensiksi mainittu jatkoi maalitehtailua toisen jakson alkajaisiksi.

Kotijoukkue ei luovuttanut ja onnistui vielä varsinaisen peliajan loppuhetkillä iskemään 2-3-kavennuksen. Viime kauden kuuma 3-3-kohtaaminen ei kuitenkaan toistanut itseään, ja kirivaihde jäi yhteen maaliin. Tappio oli The Bladesille seitsemäs perättäinen. Se on hävinnyt kauden aikana kaikki ottelunsa lukuun ottamatta 1-1-tasapeliä Fulhamin kanssa. Kyseessä on Valioliiga-historian huonoin kauden alku.