Advertisement

”Frankin pitää oppia lopettamaan ajoissa” – Klopp jatkoi kuittailua ottelussa tapahtuneen sanasodan jälkeen

Liverpool ja Chelsea kohtasivat Valioliigan keskiviikkoillassa melkoisella tavalla. Tunteita oli pelissä, kuten pitääkin. Chelsea-luoti Frank Lampardilta pääsi ottelun tuoksinassa Liverpoolin penkin suuntaan muun muassa ”Painu v*ttuun!” (F*ck off!) -huuto, kun Trent Alexander-Arnold upotti vaparin vastustamattomasti verkkoon Mateo Kovacicin virheen jälkeen.

Myöhemmin lehdistötilaisuudessa Lampard pyöritteli vastaustaan siihen, katuuko hän sanomisiaan. ”Totta puhuakseni olen nähnyt videon ja olen siinä. Kielenkäyttöäni kadun. Nämä videot saavat paljon näyttöjä sosiaalisessa mediassa, ja kaksi tytärtäni on myös somessa. Mutta siinä mielessä, millä intohimolla puolustin joukkuettani, en kadu”, hän sanoi. Hän kehui myös Kloppin valmennusta.

Heti pelin jälkeen oli vielä toinen ääni kellossa. Lampard varoitti Liverpoolia tulemasta liian ylimieliseksi. Kloppilla oli tänään sanansa sanottavana näihin ylimielisyyspuheisiin.

”Me emme ole ylimielisiä. Frank oli kilpailullisessa mielentilassa ja arvostan sitä. Kun peli loppuu, se on kuitenkin ohi. Pelin aikana mukana on raakaa tunnetta, mutta hänen on opittava lopettamaan vihellykseen. Pelin tapahtumista puhuminen pelin jälkeen ei ole ok. Nuorena koutsina hän tulee vielä oppimaan. Nyt hän ei tehnyt niin ja en pidä siitä”, kertoi tällä kaudella viisi kertaa Kuukauden manageri -palkinnon voittanut Klopp.

https://twitter.com/AwayDaysVideos/status/1286251861775966208?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1286251861775966208%7Ctwgr%5E&ref_url=https%3A%2F%2Fwww.goal.com%2Fen%2Fnews%2Ffck-off-lampard-in-furious-touchline-tirade-at-liverpool%2Fehbn0nrrj2zc1u497tlwtpig4