Advertisement

Leicester ratkaisi voiton vasta viime minuuteilla – Pohjois-Lontoo on liljanvalkoinen!

Sunnuntain Valioliigakierros piti sisällään neljä kamppailua, joista ennakkoon mielenkiintoisimpana voitiin pitää Pohjois-Lontoon derbyä Tottenhamin ja Arsenalin välillä. West Bromwich ja Crystal Palace aloittivat päivän vierasjoukkueen 1-5 murskajaisilla Wilfried Zahan johdolla. Maaleista vastasivat Darnell Furlong (om.), Conor Callagher sekä Zaha ja Christian Benteke osuivat molemmat kahdesti.

Päivän toinen matsi nähtiin Bramall Lanella Sheffield Unitedin ja Leicesterin välillä. Kotijoukkue laittoi Leicesterin tiukalle, mutta lopulta ennakkosuosikki piti pintansa. Ayoze Perez vei vieraat johtoon 24. peliminuutin jälkeen, mutta Oliver McBurnie kuittasi Leicesterin johto-osuman vain pari minuuttia myöhemmin. Pitkään näytti siltä, että kotijoukkue kaivaisi kauden toisen pisteensä sinipaitojen kustannuksella, mutta Jamie Vardy oli eri mieltä. James Maddison vapautti englantilaishyökkääjän läpiajoon hieman ennen täyttä aikaa, eikä hän erehtynyt. Näin pisteet matkasivat Leicesteriin 1-2-lukemin.

Päivän kruununjalokivi näki päivänvalon klo 18:30 ja ottelu noudatteli tyypillistä kaavaa. Jose Mourinhon ryhmä puolusti tarkasti ja hyökkäsi kliinisesti. Ottelu oli käytännössä ohi ensimmäisen puoliajan jälkeen. Heung-min Son vei kotijoukkueen johtoon upealla kaukolaukauksella ja Harry Kane jysäytti vasurillaan toisen juuri ennen puoliaikavihellystä. Kanelle maali oli uran 250. ja hyökkääjästä tuli osuman avulla Pohjois-Lontoon derbyjen kaikkien aikojen paras maalintekijä. Tottenham vetäytyi kuoreensa ja toinen puoliaika eteni maalittomana loppuvihellykseen saakka. Tottenham jatkaa siis sarjakärjessä kolmatta viikkoa putkeen. Arsenal on vajonnut jo 15. sijalle heikon vireensä ansiosta.

Päivän päätti Liverpoolin ja Wolverhamptonin mittelö Anfieldilla. Liverpool oli kliininen isäntä. Mohamed Salah vei Liverpoolin johtoon 24. peliminuutin kohdalla. Georginio Wijnaldum sekä Joel Matip varmistivat kolme pistettä toisen puoliajan maaleilla ja Nelson Semedon oma maali sinetöi loppulukemat 4-0 kotijoukkueen hyväski. Liverpool nousi tasapisteisiin sarjakärki Tottenhamin kanssa.

Ottelut ja tulokset

West Bromwich – Crystal Palace, 1-5

0-1 D. Furlong (om.) 8′, 1-1 C. Callagher 30′, 1-2 W. Zaha 55′, 1-3 C. Benteke 59′, 1-4 W. Zaha 68′, 1-5 C. Benteke 82′

Sheffield United – Leicester, 1-2

0-1 A. Perez 24′, 1-1 O. McBurnie 26′, 1-2 J. Vardy 90′

Tottenham – Arsenal, 2-0

1-0 H. Son 13′, 2-0 H. Kane 45+1′

Liverpool – Wolverhampton, 4-0

1-0 M. Salah 24′, 2-0 G. Wijnaldum 58′, 3-0 J. Matip 67′, 4-0 N. Semedo (om.) 78′