Advertisement

Liverpool haluaa lyödä lukkoon Ismaila Sarrin siirron – valmis maksamaan 40 miljoonan pyyntihinnan

Valioliigan mestari Liverpool on lehtitietojen mukaan valmis tekemään tarjouksen 22-vuotiaasta senegalilaishyökkääjä Ismaila Sarrista. Kyseessä on Poolin tämänkertaisen, kohtalaisen vaatimattoman ”kauppalistan” ykkösnimi ennen kaikkea monipuolisten roolitusmahdollisuuksiensa ansiosta. Lisäksi pelaaja on todella nopea jaloistaan.

Sarrilla on vielä kosolti sopimusta jäljellä nykyisen seuransa Watfordin kanssa, tarkemmin sanottuna neljä vuotta – mutta rahallahan siitä selviää. Rahaa tämän pelaajan hankkimiseen myös tarvitaan, sillä hintapyyntö on kunnioitettavat 40 miljoonaa puntaa. Sen Liverpool on nyt tietojen mukaan valmis lyömään pöytään.

Itse Sarr kommentoi hiljattain, että pelaa ihan mielellään myös Mestaruussarjassa, johon Watford edelliskauden päätteeksi putosi, jos siirto ei toteudu. Hän sanoi myös tietävänsä kohtalostaan ”yhtä paljon kuin kaikki muutkin”. Mikä on ilmeisesti aika vähän.


Toinen potentiaalinen nimi hallitsevan mestarin kirjoissa on ollut Wolvesin astetta nimekkäämpi Adama Traore. Sarr olisi kuitenkin todennäköisesti valmiimpi odottamaan pelipaikaa rauhassa, siinä missä 24-vuotias espanjalainen on liikenteessä jo tähtistatuksella. Hän on niin ikään todella nopea pelaaja, Valioliigan kärkeä sillä saralla. Lisäksi Sarrin asemia parantaa kuitenkin hänen kykynsä pelata laidassa ja keskellä, kun taas Traore on enemmän puhdas laitahyökkääjä.