Englannin Liigacupissa pelattiin keskiviikko-iltana kahdeksan ottelua. Valioliigaseuroista peleillä oli kahdeksan joukkuetta, joista seitsemän raivasi tiensä neljännesvälieriin.
Ennakkoon mielenkiintoisin kamppailu pelattiin King Power Stadiumilla, jossa Leicester kohtasi Arsenalin.
Leicesterin manageri Brendan Rodgers oli myllännyt isäntien avauskokoonpanon täysin uuteen kuosiin, eikä kentällä nähty yhtäkään pelaajaa, joka pelasi viikonloppuna Valioliigassa Burnleya vastaan. Arsenalin avauskokoonpanossa nähtiin neljä samaa pelaajaa kuin viikonloppuna, seitsemälle pelaajalle Mikel Arteta antoi näytönpaikan.
Ottelu oli koko 90-minuuttisen hyvin tasainen, mutta lopulta Arsenal onnistui klaaraamaan itselleen jatkopaikan. Ottelun avausmaali nähtiin toisen jakson alussa, kun Nicolas Pepen tolppalaukaus kimposi epäonnisesti Christian Fuchsista Leicesterin maaliin. Päätösnumerot sinetöi pelin viimeisellä minuutilla Eddie Nketiah, joka tuikkasi pallon maaliin lähietäisyydeltä. Arsenal eteni 2-0 -vierasvoittonsa myötä neljännesvälieriin, jossa joukkue kohtaa ensi viikolla joko Liverpoolin tai Lincolnin.
Keskiviikon Liigacup-kierroksella nähtiin lukuisia maalirikkaita otteluita. Eniten maaleja viimeisteli Newcastle, joka teurasti vieraskentällä Morecamben peräti 7-0 -lukemin. Seitsemän maalin ottelu nähtiin myös Highbury Stadiumilla, jossa Everton voitti Fleetwoodin numeroin 5-2. Stamford Bridgellä Chelsea jyräsi Aapo Halmeen edustaman Barnsleyn 6-0, lontoolaisten tehopelaaja oli kesän megahankinta Kai Havertz, joka teki ottelussa kolme maalia.
Englannin Liigacupin 3. kierroksen tulokset (keskiviikko):
- Fulham-Sheffield Wednesday 2-0
- Millwall-Burnley 0-2
- Preston-Brighton 0-2
- Stoke-Gillingham FC 1-0
- Chelsea-Barnsley 6-0
- Fleetwood-Everton 2-5
- Leicester-Arsenal 0-2
- Morecambe-Newcastle 0-7