Advertisement

Valioliigan alkukauden TOP-3 epäonnistujat – ”Potkut lähenevät, ellei joukkueen kurssi pian käänny”

Valioliigakauta 2020-21 on takana nyt seitsemän ottelukierrosta. Alkukausi on ollut jopa odotetun tasainen, eikä piste-erot kärjessä ja sen tuntumassa ole revenneet ainakaan vielä tässä kohtaa.

Seitsemän ottelukierrosta on toki vielä pieni otanta, mutta osviittaa ollaan saatu siitä, että tällä kaudella taistelu mestaruudesta ja europelipaikoista on tasainen – yksikään joukkue ei ole ollut ylitse muiden.

Listasimme eilen kolme joukkuetta, jotka ovat onnistuneet parhaiten alkukauden aikana. Nyt vuorossa ovat pahiten epäonnistuneiden lista. Katso ne alta ja kommentoi omat mietteesi Facebook-sivustollamme.

Valioliigan alkukauden TOP-3 epäonnistujat:

1. Manchester United

Viime kauden loppu oli joukkueelta loistava ja odotukset uuteen kauteen olivat korkealla. ManU joutui kuitenkin pelaamaan europelejä pitkälle elokuuhun, kun esimerkiksi Liverpool oli samaan aikaan lomaillut jo kolmen viikon ajan. Valmistautuminen uuteen kauteen jäi joukkueelta lyhyeksi pelaajien viettäessä pakollisia lomiaan, eikä seura onnistunut siirtomarkkinoillakaan. Sinänsä alkukauden rämpiminen ei ole yllätys, mutta kyllä se sitä jokatapauksessa on.

Tämän hetken sarjasijoitus [15] on käsittämättömän huono, vaikkakin piste-erot ovat pieniä. Eniten ihmetystä herättää joukkueen umpisurkea kotisaldo, joka näyttää neljän pelin jälkeen lukemaa 0-1-3, maalieron ollessa 2-10.

Mestarien liigassa joukkue on väläytellyt huippuosaamistaan kaataen PSG:n ja RB Leipzigin, mutta hiljalleen näiden otteiden olisi siirryttävä myös Valioliigaan.

Mikäli näin ei käy, europelipaikat valuvat joukkueelta yhä kauemmas ja kauemmas, joka näkyisi isona tappiona seuran taloudessa ensi kaudella. Raha-ahneet omistajathan eivät tätä hyväksy, joten summa summarum, Ole Gunnar Solskjaerin potkut lähenevät, ellei joukkueen kurssi pian käänny.

2. Burnley

16, 7, 15, 10 – siinä Burnleyn sarjasijoitukset edelliseltä neljältä valioliigakaudelta. Sama trendi on siis jatkumassa, että hyvän kauden jälkeen edessä on huonompi kausi, mutta kukaan tuskin olisi uskonut, että seitsemän kierroksen jälkeen Burnley olisi sarjan hännillä kerättyään vain yhden sarjapisteen.

Burnley on ollut viime kausien aikana ilkeä vastustaja tiiviin puolustuspelinsä ja vahvan erikoistilannepelaamiseen johdosta, mutta kaikki tämä on loistanut poissaolollaan alkukauden aikana. Sean Dychen miehistö on tehnyt kuudessa ottelussa vain kolme maalia [keskiarvo 0.5 maalia/ottelu]ja omissa on kolissut peräti 12 kertaa [ka 2.0 m/o].

Burnleyn tilanne ei vielä ole mikään katastrofi, mutta hiljalleen joukkueen olisi parannettava peliesityksiään välttääkseen putoamispeikon.

3. Sheffield United

Viime kaudella sarjanousija Sheffield United ylisuoritti roimasti ja päätyi sarjassa komeasti sijalle yhdeksän. Pitkään näytti jopa siltä, että sheffieldiläisseura nappaa europelipaikan, mutta loppukauden sulaminen esti kyseisen uroteon.

Sheffield Unitedin vaikea loppukausi, jonka aikana joukkue keräsi kymmenestä ottelusta vain 11 pistettä, antoi osviittaa myös siitä, että kaudesta 2020-21 tulee joukkueelle selviytymistaistelua – ja siltä se tällä hetkellä vahvasti näyttää.

Sheffield Utd on kerännyt kauden seitsemästä ottelustaan ainoastaan yhden pisteen ja hävinnyt peräti viisi kertaa maalin erolla. Se jos joku syö joukkueen jo ennestään heikkoa itseluottamusta.

Chris Wilderin asema joukkueen peräsimessä ei vielä liene uhattuna, mutta marraskuun maaottelutauon aikana englantilaismanagerin on löydettävä lääkkeet kurssin kääntämiseksi.