Advertisement

Yllättäjäjoukkueen avainpelaaja analysoi joukkueensa alkukautta: ”Jokainen pelaaja tietää roolinsa kentällä”

Nousijajoukkue Brighton on aloittanut Valioliigakauden yli kaikkien odotusten. Putoajaksi povattu pikkuseura on sarjassa yhdeksäntenä ennen maanantaina pelattavaa 12. kierroksen ottelua. Brighton kohtaa kotiottelussaan Stoken ja nousisi voitolla tasapisteisiin kahdeksantena majailevan Watfordin kanssa.

Avainpelaajia Brightonin yllättävän hyvän alkukauden takana on ollut saksalainen keskikenttäpelaaja Pascal Gross, joka on viimeistellyt 11 Valioliigaottelussa kaksi maalia ja antanut viisi maaliin johtanutta syöttöä. Brighton on iskenyt kauden aikana vain 11 osumaa, joten Gross on ollut vahvasti mukana yli puolessa joukkueen maaleista. Gross itse on hyvin tyytyväinen joukkueensa otteisiin Valioliigassa.

”Kausi on pitkä ja tähän asti olemme esiintyneet erittäin hyvin, mutta vasta kun olemme saavuttaneet tämän tilanteen toiset kolme kertaa, voimme olla tyytyväisiä”, Gross kertoo Brighton & Hove Albionin verkkosivuilla.

26-vuotias saksalaispelaaja siirtyi Brightoniin kuluvan vuoden toukokuussa. Gross on pelannut aikaisemmin urallaan vain Saksassa ja edustanut Hoffenheimia, Karlsruher SC:tä ja FC Ingolstadt 04:sta. Pisin ajanjakso kului FC Ingolstadtissa, jossa hän pelasi kaudet 2012-2017 ja teki seuralle 157 ottelussa 17 maalia.

”Tein Brightonin kanssa sopimuksen aikaisin kesällä varmistaakseni, että saan täyden harjoituskauden alleni, koska halusin olla täydessä iskussa, kun Valioliigakausi alkaa”, Gross sanoo.

”Olen henkilö, joka haluaa olla etukäteen tietoinen siitä, mitä tapahtuu. Jalkapallossa et aina tiedä, mitä tulevaisuus tuo mukanaan, joten oli hyvä päästä mukaan aikaisin. Halusin saada kokemusta Englannista niin menestyksekkäästi kuin mahdollista, koska unelmani oli pelata tällä tasolla. Niin aikainen päätös asiasta kuin mahdollista on aina positiivinen asia.”

Gross saapui Amex Stadiumille toukokuussa ja paljastaa, että seuran ympärillä pyörinyt hyvä pöhinä oli iso tekijä päätökselle siirtyä Brightonin riveihin.

”On aina hyvä siirtyä voittavaan joukkueeseen, sillä fanit ovat silloin positiivisia ja joukkue on ansainnut kaikki kehut ja tuen edellisinä vuosina”, Gross toteaa.

”On myös minulle hieno kokemus elää toisessa maassa ja opetella uusi kieli. Se auttaa minua kasvamaan sekä pelaajana että ihmisenä.”

Gross sanoo, että hän on tykännyt elää kaupungissa. Brightonissa on useita puistoja, joissa hän voi ulkoiluttaa labradorinnoutajakoiraansa ja katsella merimaisemia. Grossin mukaan on mukava elää kaiken aikaa kaupungissa, johon useimmat ihmiset voisivat tulla lomalle.

Brightonin pelaaminen on ollut alkukauden aikana ennen kaikkea tasapainoista molemmissa kenttäpäädyissä. Ennen 12. Valioliigakierroksen maanantaina päättävää Stoke-ottelua joukkue on pelannut 11 peliä, tehnyt 11 maalia ja päästänyt 11 maalia. Brightonin paras maalintekijä Glenn Murray on viimeistellyt neljästi yhdeksässä ottelussa. Gross on itse pelannut kaikissa 11 ottelussa.

Brightonin managerina toimii Chris Hughton, joka on saanut varsin yksinkertaisen pelitapansa toimimaan täsmällisesti ja tehokkaasti. Tiivis puolustaminen, suoraviivaiset hyökkäykset sekä laadukas laitapelaaminen ja keskitykset kohdehyökkääjä Murraylle ovat tuottaneet erinomaista tulosta.

”Pelitavassamme meillä on hyvin tiukka suunnitelma ja jokainen pelaaja tietää roolinsa kentällä. Manageri kertoo ennen peliä, mitä meidän täytyy tehdä ja saamme aina joka peliin spesifejä ohjeita”, Gross kertoo.

”Meidän täytyy olla huomenna parhaimmillamme Stokea vastaan, koska heillä on hyviä pelaajia. Meillä on myös hyviä pelaajia ja mielestäni voimme olla luottavaisia. Tavoittelemme aina nollapeliä ja tiedämme, että jos voimme saavuttaa sen, voimme saada myös pisteitä pelistä”, Gross päättää.