Advertisement
Valioliigan alkukauden yksi suurimmista sensaatioista tulee Saksasta. Ingolstadista kolmella miljoonalla eurolla Brightoniin saapunut Pascal Gross on tullut Valioliigaan ryminällä. Grossilla on kuluvalla kaudella jo viisi maaliin johtanutta syöttöä. Vain Manchester Cityn kaksikko David Silva ja Kevin De Bruyne ovat saksalaisen edellä kuudella syötöllään. Siinä missä Silva ja De Bruyne ovat olleet kumpikin osallisena vain 20 prosentissa joukkueensa maaleista, Grossin vastaava prosentti on peräti 70. Tuo kertoo hyvin paljon pelaajan tärkeydestä joukkueelleen. Maaleja Grossilla on tehtynä kaksi. Gross tekee kentällä hyvin paljon töitä, sillä hän on juossut kauden aikana toistaiseksi yhteensä 117,63 kilometriä. Myös tässä Gross on liigan kolmannella sijalla Burnleyn Jack Corkin sekä Watfordin Abdoulaye Doucouren jälkeen. Gross pelaa Hughtonin vastaiskuihin perustuvassa pelitavassa kymppipaikalla. Normaalisti joko Tomer Hemedin tai Glenn Murrayn alapuolella. Toisin kuin normaalisti kymppipaikan pelaajat, Gross osallistuu erittäin aktiivisesti myös puolustuspelaamiseen. 26-vuotias Gross antaa myös suurimman osan joukkueensa erikoistilanteista. Gross on ollut kaksi edellistä vuotta Bundesliigan luovin pelaaja ja pelaaja on onnistunut jatkamaan samanlaista virettään myös kauttaaltaan huomattavasti kovatasoisemmassa ja fyysisemmässä Valioliigassa. Kun huomioidaan pelaajan ikä ja hänestä maksettu siirtokorvaus, ei ole vaikea vetää johtopäätöstä, että pelaaja saattaa olla koko kesän siirtoikkunan onnistunein hankinta. Ja sarjanousijajoukkueille tämän tapainen pelaajatarkkailu on kaikki kaikessa. Brighton on siis onnistunut tässä hankinnassaan erinomaisesti.

Pascal Gross on Valioliigakauden sensaatio

Valioliigan alkukauden yksi suurimmista sensaatioista tulee Saksasta. Ingolstadista kolmella miljoonalla eurolla Brightoniin saapunut Pascal Gross on tullut Valioliigaan ryminällä. Grossilla on kuluvalla kaudella jo...