Advertisement

Argentiina ja Islanti tasapeliin – Messi epäonnistui rangaistuspotkusta

Ennakkoon lohkoa D voidaan pitää MM-kisoissa jonkinlaisena kuolemanlohkona. Lohkossa pelaavat Argentiina, Islanti, Kroatia ja Nigeria. Argentiina oli ennakkoon lohkon ehdoton ennakkosuosikki. Islanti kuitenkin näytti, ettei kumartele ennakkoasetelmia vaan jatkoi oikeastaan siitä, mihin se EM-kisoissa jäi kaksi vuotta sitten.

Argentiina meni ottelussa nopeasti 1-0 johtoon Sergio Agüeron maalilla. Argentiinalaisten johto-osuma syntyi 19. minuutin kohdalla. Islanti tasoitti ottelun 1-1 Alfred Finnbogasonin toimesta vain neljä minuuttia myöhemmin. Näissä numeroissa lähdettiin myös viettämään taukoa.

Toisella puoliajalla Argentiina sai mahdollisuuden ratkaista ottelun, kun Islannin Hördur Magnússon rikkoi omalla rangaistusalueellaan Maximiliano Mezaa. Rangaistuspotkua asettui laukomaan itseoikeutetusti Lionel Messi, mutta Hannes Halldórsson torjui Islannin maalilla loistavasti.

Argentiina ei pystynyt toipumaan Messin rangaistuspotkun aiheuttamasta pettymyksestä ottelun loppupuolella. Islanti ottikin jatkohaaveidensa kannalta erittäin tärkeän tasapelin. Argentiinan ongelmaksi näytti muodostuvan myös se, että lähes jokainen hyökkäys haluttiin pelata Messin kautta. Messi puolestaan oli Islantilaisten todella vahvoissa pihdeissä läpi ottelun. Tämä piilee myös Argentiinan haavoittuvuus. He tarvitsisivat Messin lisäksi myös muita vaihtoehtoja. Argentiinalainen on tällä hetkellä jopa liian suuri tähti maajoukkueessa, eikä Islannilla ollut minkäänlaisia ongelmia pimentää Messiä ottelussa.

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom