Advertisement

Cristiano Ronaldon mielestä Salah voi voittaa Kultaisen pallon

Portugalilainen tähtihyökkääjä Cristiano Ronaldo uskoo, että Liverpoolissa sensaatiomaisen kauden pelannut Mohamed Salah voi rikkoa hänen ja Lionel Messin kymmenvuotisen valtakauden Kultainen pallo -äänestyksessä.

Salah pelasi upean debyyttikauden Liverpoolin riveissä. Egyptiläinen teki kauden aikana kaikki kilpailut mukaan lukien 44 maalia ja voitti Valioliigan maalikuninkuuden tekemällä ennätykselliset 32 maalia.

Salah johdatti kaikkien yllätykseksi Liverpoolin myös Mestarien liigan finaaliin, jossa Real Madrid oli kuitenkin lopulta 3-1 – lukemin parempi.

Vuodesta 2008 lähtien Ronaldo ja Messi ovat kumpainenkin voittanut Kultaisen pallon viisi kertaa. Edellisen kerran palkinto on jaettu kaksikon ulkopuolelle vuonna 2007, kun brasilialainen Kaka äänestettiin palkinnon voittajaksi. Tuolloinkin Ronaldo sai toiseksi eniten ääniä ja Messi kolmanneksi eniten.

Ronaldo toivoo, että Mestarien liigan finaalissa loukkaantunut Salah on pelikunnossa MM-kisoissa.

”Salah on ollut yksi vuoden sensaatioista, Ronaldo sanoi toimittajille.

”Toivon, että hänen loukkaantumisensa Kiovassa ei estä hänen pelaamistaan MM-kisoissa.

”Monet puhuvat Kultaisen pallon taistelusta minun ja Lionel Messin välillä, mutta on muita pelaajia, joilla on mahdollisuus tulla mukaan kilpailuun. Salah on varmasti yksi heistä.

Sekä Portugali, että Egypti avaavat kisaurakkansa perjantaina. Egypti kohtaa perjantain päiväpelissä Uruguayn ja Portugali haastaa iltaottelussa Espanjan.

MM-kisojen lohkoennakon löydät tästä.

MM-kisojen otteluohjelman näet täältä.