Advertisement

Egypti tekee virallisen valituksen Venäjä-ottelun erotuomarista

Egyptin jalkapalloliiton puheenjohtaja Hany Abo Rida kertoo maan tekevän virallisen valituksen FIFA:lle Venäjä-ottelun erotuomarista Enrique Caceresista. Yhtenä valitukseen liittyvistä päätöksistä oli erotuomarin ratkaisu hyväksyä Venäjän tekemä 1-0 maali. Tilanteessa Egyptin jalkapalloliiton mukaan maan puolustajaa Ahmed Fathia työnnettiin juuri ennen kuin pallo meni hänen jalastaan omaan maaliin. Videokuvista voi nähdä, että Egypti voi olla väitteissään oikeassa. Artem Dzyuba näyttää työntävän Fathia juuri ennen kuin pallo osuu Fathiin.

”Haluamme käynnistää tutkimukset koko tuomariosaston toiminnasta”, Rida kertoi.

Toinen tilanne, jonka johdosta Egypti on tekemässä valitustaan, tapahtui 3-1 tilanteessa. Tuolloin Ilya Kutepov kaatoi Marwan Mohsenin rangaistusalueella 78. minuutin kohdalla. Tilanteesta ei tuomittu rangaistuspotkua, eikä tilannetta tarkastettu videolta.

”Erotuomarin olisi pitänyt tutkia tilanne videolta ja tuomita siitä rangaistuspotku. Heidän olisi myös pitänyt nähdä, kuinka Fathia työnnettiin.”

”Meillä on oikeus valittaa ja pyytää tutkimuksia ottelun tuomaritoiminnasta.”

Betsson tarjoaa pelaajilleen 10 euron riskittömän vedon jalkapallon MM-kisoihin. Kampanjaan pääset osallistumaan tästä.

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom