Advertisement

Espanjalla vaikeaa voitokkaassa ottelussa Irania vastaan

Espanja ja Iran kohtasivat keskiviikon iltaottelussa. Iran oli voittanut Marokon ensimmäisessä ottelussaan, eikä päästänyt myöskään Espanjaa ottelussa helpolla. Ensimmäinen puoliaika oli Iranilta todellista puolustustaistelua ja kovin organisoidusta hyökkäyspelistä ei ollut tietoakaan. Puolustus toimi kuitenkin erinomaisesti ja Espanja ei onnistunut luomaan kovinkaan vaarallisia maalipaikkoja. Puoliajalle mentiin 0-0 tasatilanteessa.

Toisella puoliajalla Espanja jatkoi aktiivista hyökkäämistä ja se onnistui maalinteossa 54. minuutin kohdalla Diego Costan toimesta. Costalle maali oli kisojen kolmas ja hän onkin yksi kisojen toistaiseksi tehokkaimmista hyökkääjistä. Iran sai pian Espanjan maalin jälkeen pallon ohi David de Gean ja iranilaisten juhliessa tasoitusta riehakkaasti, erotuomari nosti kätensä pystyyn paitsion merkiksi. Tilanne tarkastettiin vielä VAR:n kautta ja paitsiovihellys jäi voimaan.

Irani avasi hieman omaa hyökkäyspeliään jouduttuaan ottelussa takaa-ajajan asemaan. Tämä toi joukkueeseen selvästi uutta virtaa ja Iran pelasi ajoittain erinomaisesti. Se oli muutamaan otteeseen lähellä onnistua maalinteossa, mutta loppujen lopuksi peli päättyi espanjalaisten 0-1 voittoon.

Viimeiselle kierrokselle lähdetään mielenkiintoisista asetelmista. Espanja ja Portugali ovat lohkon kärjessä neljällä pisteellä. Molemmilla on maaliero 4-3. Iran on lohkossa puolestaan kolmantena kolmella pisteellä ja maalierolla 1-1. Iran kohtaa päätöspelissään Portugalin. Espanja kohtaa puolestaan Marokon, joka ei voi enää edetä jatkopeleihin.

 

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom