Advertisement

Isäntämaa kohtaa neljännesvälierissä Espanjan

Venäjää pidettiin ennen MM-kisojen alkua yhtenä kaikkien aikojen heikoimmista kisaisännistä. Maan pelaajat kuitenkin osoittivat nämä veikkaukset täysin vääriksi pelaten ajoittain erinomaisesti. Tosin alkulohko oli tasoltaan kohtalaisen heikko ja viimeinen ottelu Uruguayta vastaan osoitti joukkueen haavoittuvuuden. Alkulohkosta kuitenkin toinen sija maalierolla 8-4 kertoo siitä, ettei joukkuetta voi enää pitää minään heittopussina edes jatkopeleissä.

Venäjä kohtaa B-lohkon ykköseksi tulleen Espanjan. Espanja sai ykköstilan ennen Portugalia tehtyjen maalien määrän ansioista. Pisteet, keskinäinen ottelu sekä maaliero olivat näillä kahdella naapurimaalla tasan. Tehtyjä maaleja Espanjalla oli kuitenkin yksi portugalilaisia enemmän. Espanja teki kaikkiaan kuusi maalia ja päästi viisi osumaa.

Venäjä on pelannut odotuksiin nähden erinomaisesti, mutta Espanja on kuitenkin täysin toisen tasoinen vastustaja. Lähtökohtaisesti Espanja on ottelussa ennakkosuosikki, mutta Venäjä voi kotiyleisön edessä nousta hurmostilaan. Mikäli näin käy, se voi aiheuttaa Espanjalle suuriakin ongelmia.

Ottelu pelataan Moskovassa Luznikin stadionilla ensi sunnuntaina 1. päivä heinäkuuta kello 17.00.

 

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom