Advertisement

James Tarkowski loukkaantumisen johdosta sivuun Englannin ”Stand by” -listalta

Englannin maajoukkueen ”Stand by” -listalle jäänyt James Tarkowski on siirretty sivuun kyseiseltä listalta. Syynä tähän on Englannin maajoukkueleirityksessä sattunut loukkaantuminen. Englannin varalla olevat pelaajat ovat leireilleen Englannin kisaryhmän mukana leirityksen alusta lähtien. Listalle kuuluu Tarkowskin lisäksi myös Tom Heaton, Lewis Cook, Jake Livermore sekä Adam Lallana. Lallana ei ole vielä ollut leirillä mukana, sillä hänen kautensa Liverpoolissa päättyi vasta viime lauantaina pelattuun Mestarien liigan finaaliin.

Tarkowski loukkasi harjoituksissa nivusensa ja vamma on sen verran vakava, että se vaatii leikkaushoitoa. Tarkowskin uskotaan kuitenkin kuntoutuvan heinäkuun alkuun mennessä, jolloin hän on valmis aloittamaan harjoituskauden Valioliigaseuransa Burneleyn kanssa. Keskuspuolustajalla on alla yksi maaottelu, jonka hän sai maaliskuussa pelatussa harjoitusmaaottelussa Italiaa vastaan.

Toistaiseksi ei ole vielä tiedossa tuleeko Gareth Southgate kutsumaan Tarkowskin tilalle pelaajan varamieslistalle. Southgate on julkaissut jo MM-kisamiehistönsä ja varamiehistön, loukkaantumisten varalle. Muutoksia manageri voi tehdä vielä kesäkuun neljänteen päivään mennessä, jolloin lopulliset joukkueet pitää olla nimettynä.

 

 

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom