Advertisement

Japani kaatoi vajaamiehisen Kolumbian

Lohko H käynnistyi tänään Kolumbian ja Japanin välisellä kohtaamisella. Neljä vuotta sitten maat kohtasivat alkulohkossa ja tuolloin Kolumbia oli parempi maalein 4-1. Tänään Kolumbia joutui lähtemään otteluun ilman kirkkainta tähtipelaajaansa James Rodriguezia. Rodriguez oli mukana vaihtopelaajien joukossa, mutta pohjevamma esti paikan avauskokoonpanossa.

Kolumbian kannalta ottelu alkoi murheellisesti. Carlos Sanchez otti jo neljän minuutin kohdalla punaisen kortin, estettyään Japanin varman maalin kädellään omalla rangaistusalueella. Japani sai tilanteesta myös rangaistuspotkun, jota asettui ampumaan Shinji Kagawa. Kagawa ei tilanteessa epäonnistunut ja Japani johti yllättäen 0-1.

Kolumbia ei punaisesta kortista hätkähtänyt vaan aloitti raivokkaan takaa-ajon, joka toikin tulosta 39. minuutin kohdalla. Juan Quintero laukoi pallon vapaapotkusta ohi Eiji Kawashiman ja tasoitti puoliaika tulokseksi 1-1.

Toisella puoliajalla Japani lähti pelaamaan rohkeammin ja pitämään palloa paremmin hallussaan. Tämä oli kolumbialaisille mykkyä miehen vajaalla pelatessaan ja se ei päässyt oikeastaan missään vaiheessa enää kunnolla peliin mukaan. Rodriguez vaihdettiin kentälle 59. minuutin kohdalla, mutta parin minuutin hyvää jaksoa lukuun ottamatta hänkin oli hyvin pimennossa.

Japani iski ottelun voittomaalin Yuya Osakon toimesta ottelun 73. minuutilla. Tappio oli Kolumbialle karvas ja ennakkosuosikkina lohkoon lähtenyt maa tarvitsee kaksi voittoa jäljellä olevista kahdesta ottelusta, mikäli maa mieliin jatkopeleihin.

 

Betsson tarjoaa pelaajilleen 10 euron riskittömän vedon jalkapallon MM-kisoihin. Kampanjaan pääset osallistumaan tästä.

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom