Advertisement

Jesse Lingardin mukaan Englanti lähtee kisoihin pelottomana

Englanti aloittaa MM-kisaurakkansa maanantaina ottelulla Tunisiaa vastaan. Maajoukkueen ja Manchester Unitedin hyökkäävänä keskikenttäpelaajana pelaava Jesse Lingard kertoo Englannin pelaajien lähtevän kisoihin pelottomana. Totutusti Englannin harteille on lyöty erittäin kovat menestyspaineet, jotka ovat aiemmin olleet joukkueelle liikaa. Lingardin mukaan tilanne on nyt toinen ja joukkue on henkisesti vahvempi.

Gareth Southgate on tuonut mentaliteetin pelata vapaata jalkapalloa ilman pelkoa, jolloin nauttii pelaamisesta enemmän”, Lingard kertoi.

”Me pelaajat aiomme tehdä juuri niin. Nauttia jalkapallosta ja pelata mielenkiintoista jalkapalloa vailla pelkoa.”

”Haluamme tietenkin edetä finaaliin, mutta aiomme edetä ottelu kerrallaan. Keskitymme jokaiseen otteluun niin normaalisti kuin vain voimme.”

Lingard kertoo hänen yhteistyönsä Southgaten kanssa toimivan hyvin.

”Hän ymmärtää tavan, jolla pelaan. Työskentelin hänen kanssaan myös juniorimaajoukkueissa ja näistä oli apua miesten tasolle tullessani.”

”Hän luotti minuun Maltaa vastaan pelaamassani debyyttiottelussa ja voin vain kiittää häntä siitä.”

 

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom