Advertisement

Joachim Löw yllättynyt Lopeteguin potkuista

Saksan valmentaja Joachim Löw oli tyrmistynyt Espanjan päätöksestä antaa potkut valmentajalleen Julen Lopeteguille. Saksalaisen mukaan Espanjan jalkapalloliiton puheenjohtajan Luis Rubialesin tekemä päätös tuli kaikille, myös hänelle täytenä yllätyksenä.

”Olin hyvin yllättynyt ja se tuli todella puun takaa”, Löw kertoi lehdistötilaisuudessaan.

”Minulla ei ole tietoa tarkemmista päätökseen johtaneista taustatekijöistä, mutta päätös oli lievästi sanottuna epätavanomainen, ellei jopa jymypaukku.”

”Ei kuitenkaan kierrellä ja kaarrella, sillä se johtaa vain levottomuuteen. Fernando Hierrolla on kokemusta valmentamisesta ja luulen hänen toimineen Espanjan apulaisvalmentajana jonkin aikaa.”

”Pelaajat tuntevat toisensa erittäin hyvin jo monen vuoden takaa. Loppujen lopuksi Lopeteguilla tai ilman Lopeteguita, Espanja ei menetä yhtään laatua.”

Hierron ja Espanjan ensimmäinen tulikoe on perjantaina, kun vastaan asettuu lohkon ehkä kovin vastustaja Portugali. Saksa puolestaan aloittaa omat kisansa Meksikoa vastaan pelattavalla ottelulla ensi sunnuntaina.

 

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom