Advertisement

Kroatia tyylitteli lohkovoittoon – Viimeisessä ottelussa kaatui Islanti

Kroatia pääsi lähtemään Islanti-otteluun ilman paineita. Se oli voittanut kaksi ensimmäistä otteluaan ja siten varmistanut itselleen jatkopaikan. Islanti puolestaan tarvitsi ottelusta voiton jatkopaikkaan ja sekään ei välttämättä riittäisi. Paljon riippui myös siitä, miten Nigerian ja Argentiina välinen ottelu päättyisi.

Kroatia lepuutti isoa osaa avauskokoonpanon pelaajista. Se ei kuitenkaan pelissä juuri näkynyt. Sen sijaan Islannin hermostuneisuus näkyi. Ensimmäinen puoliaika ei tuonut kummallekaan joukkueelle osumia ja tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toisella puoliajalla Kroatia siirtyi 0-1 johtoon Milan Badelj’n maalilla. Badelj tuli voimakkaasti palloon ja laukoi sen pompun kautta vastustamattomasti ohi Islannin maalilla torjuneen Hannes Halldórssonin. Gylfi Sigurdsson toi Islannin tasoihin rangaistuspotkusta 76. minuutin kohdalla. Sigurdsson epäonnistui rangaistuspotkussa Nigeriaa vastaan pelatussa ottelussa, joten tämä onnistuminen oli miehelle erittäin tärkeä.

Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Kroatia iski toistamiseen. Tällä kertaa maalintekijänä oli Ivan Perisic. Perisic pääsi laukomaan lähietäisyydeltä ja Halldórsson oli jälleen voimaton. Tällä maalilla Kroatia otti 1-2 voiton Islannista, joten Islannin pelit päättyivät näissä kisoissa alkulohkoon.

Argentiina oli voittanut oman ottelunsa Nigeriaa vastaan ja eteni jatkopeleihin lohkon puhtaalla pelillä voittaneen Kroatian seurana.

 

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom