Advertisement

Löw pettynyt Saksan pelaamiseen – ”Ensimmäisen puoliajan pelasimme erittäin huonosti”

Hallitseva maailmanmestari Saksa kärsi eilen yllättävän tappion Meksikoa vastaan. Meksiko pelasi erinomaisesti, mutta toisaalta Saksa oli luvalla sanoen surkea. Etenkin ensimmäisellä puoliajalla, jonka tiedostaa myös maan valmentaja Joachim Löw. Saksan pelistä puuttui sille tavanomainen halukkuus ja into hyökätä voimakkaasti. Sen sijaan pelaajat olivat haluttomia ja hetkittäin jopa arkoja.

”Ensimmäisellä puoliajalla pelasimme erittäin huonosti”, Löw kertoi ottelun jälkeen.

”Emme onnistuneet määräämään normaaliin tapaan peliämme ja hyökkäyksemme sekä syöttelymme eivät olleet tehokkaita.”

”Toisella puoliajalla pääsimme prässäämään paremmin, mutta Meksiko pudottautui myös alemmaksi. Meillä oli muutama laukaus maalia kohti, mutta se tuntui noidutulta ja pallo ei vain mennyt sisään. Ajoittain pelaajat laukoivat liian aikaisin, eivätkä ottaneet riittävästi aikaa sekä pitäneet päätänsä kylmänä.”

Saksa kohtaa seuraavassa ottelussaan Ruotsin ensi lauantaina. Tilanne on siinä mielessä mielenkiintoinen, että jatkopaikan suhteen saksalaiset ovat pakkovoiton edessä jo toisessa ottelussaan alkulohkossa. Tällaisissa otteluissa Saksa on kuitenkin normaalisti ollut parhaimmillaan.

Betsson tarjoaa pelaajilleen 10 euron riskittömän vedon jalkapallon MM-kisoihin. Kampanjaan pääset osallistumaan tästä.

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom