Advertisement

Löw Saksan jalkapalloliiton mielestä oikea mies jatkamaan valmentajana

Saksan jalkapalloliiton presidentti Reinhard Grindel kertoi ennen Saksan kohtalon ottelua, ettei maan valmentajan Joachim Löwin paikka ole uhattuna, vaikka Saksa jäisikin jatkopelien ulkopuolelle. Grindelin mukaan liitto oli hyvissä ajoin päättänyt, miten tulevaisuudessa edetään ja siihen ei tämän kisan tapahtumat vaikuta.

”Me päätimme liiton johtokomiteassa ennen MM-kisoja jatkaa sopimusta”, Grindel kertoi BBC Sportsin mukaan.

”Me uskomme, että näiden kisojen jälkeen on edessä siirtymävaihe ja riippumatta näiden kisojen lopputuloksesta Jogi Löw on parhaiten varustautunut vaihtoehto sen hallitsemiseen.”

”Hän todisti vuosi sitten Confederations Cupissa, että hän voi tehdä nuorista pelaajista vaikuttavan joukkueen, joka pelaa mahtavaa jalkapalloa.”

Nuoria pelaajia maajoukkue selvästi kaipaakin, sillä Saksan kokeneet pelaajat eivät vakuuttaneet näissä MM-kisoissa alkuunkaan. Kisat päättyivät Saksan osalta todelliseen pannukakkuun ja jatkopaikka jäi kaukaiseksi haaveeksi. Kolmesta alkulohkon ottelusta se onnistui voittamaan vain yhden ja tappiota tuli peräti kaksi.

 

Betsson tarjoaa pelaajilleen 10 euron riskittömän vedon jalkapallon MM-kisoihin. Kampanjaan pääset osallistumaan tästä.

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom