Advertisement

Lyon kiistää huhut Nabil Fekirin siirron varmistumisesta Liverpooliin

Useassa eri mediassa on pyörinyt eilisestä lähtien tieto, että Lyonin keskikenttäpelaaja Nabil Fekir siirtyy 60 miljoonan punnan siirtokorvauksella Liverpoolin riveihin 24 tunnin sisällä.

Lyonin presidentti Jean-Michel Aulas totesi jo aiemmin tällä viikolla, että hyökkäävän keskikenttäpelaajan kohtalo ratkeaa vasta kesän MM-kisojen jälkeen.

Perjantaina Lyon kiisti jyrkästi huhut siirron varmistumisesta ja julkaisi twiitin asiasta myös seuran virallisella Twitter-tilillä.

”Tieto Nabil Fekirin siirrosta on väärä. Olympique Lyonnais kategorisesti kiistää median levittämän virheellisen tiedon Fekirin siirtymisestä Liverpooliin, Lyonin julkaisemassa twiitissä kirjoitettiin.

Goalin mukaan Liverpool yrittää saada siirron valmiiksi ennen ensi viikolla alkavia jalkapallon MM-kisoja.

24-vuotias Fekir on ilmaissut kiinnotuksensa siirtyä Liverpooliin, mutta Lyon toivoo, että Fekirin mahdolliset positiiviset peliesitykset nostattaisivat keskikenttäpelaajan kysyntää ja markkina-arvoa.

Fekir teki viime kaudella Lyonille peräti 23 maalia ja antoi kahdeksan maaliin johtanutta syöttöä 40 pelaamassaan ottelussaan.

Fekirin edustaman Ranskan MM-kisataival alkaa ensi viikon lauantaina ottelulla Australiaa vastaan. Lohko C:n muut joukkueet ovat Peru ja Tanska

MM-kisojen lohkoennakon löydät tästä.

MM-kisojen otteluohjelman näet täältä.