Advertisement

MM-kisojen joukkue-ennakko: Etelä-Korea

Yleistä

Etelä-Korea sai vuoden 2002 kotikisoistaan hyvän nosteen jalkapalloilulle. Laji on suosittu urheilumuoto Etelä-Koreassa, vaikka kotikisoja lukuun ottamatta menestys on ollu lopputurnauksissa vaisua. Aasiassa Etelä-Korea kuuluu jalkapallon suurmaihin ja on menestynyt hyvin erilaisissa Aasian mestaruuskilpailuissa. FIFA-rankingissa Etelä-Korea on tällä hetkellä sijalla 61. Eniten maaotteluita löytyy Cha Bum-kunilta, joka edusti Etelä-Koreaa 138 kertaa. Sama mies on ykkösenä myös maajoukkueen maalimäärissä 59 osumallaan.

MM-kisahistoria

Etelä-Korean paras sijoitus on vuoden 2002 kotikisoista, jolloin maa ylsi lopulta neljänneksi. Maa tiputti matkalla pronssiotteluun muun muassa Italian sekä Espanjan. Välierissä Saksa oli vahvempi maalein 1-0 ja pronssiottelussa Turkki kaatoi isännät 2-3 numeroin. Venäjän MM-kisat ovat Etelä-Korealle peräti yhdeksännet perättäiset. Pääsääntöisesti maa on jäänyt aina alkulohkoon kotikisoja ja vuoden 2010 Etelä-Afrikassa järjestettyjä kisoja lukuun ottamatta.

Entiset tähtipelaajat

Cha Bum-kun sekä Park Ji-sung.

Manageri

Shin Tae-yong: 49-vuotias manageri on itsekin pelannut 23 kertaa Etelä-Korean maajoukkueessa. Vuonna 2014 hänestä tuli ensin maan väliaikainen valmentaja ja sitten lopulta apulaismanageri. Hän toimi samaan aikaan hetken myös Etelä-Korean alle 23-vuotiaiden ja lopuksi alle 20-vuotiaiden valmentajana, ennen kuin hänestä tuli Etelä-Korean A-maajoukkueen luotsi viime vuonna.

Maalivahdit

Nimi, (suluissa seura) Maaottelut/Maaottelumaalit

Kim Seung-gyu (Vissel Kobe) 33/0

Kim Jin-hyeon (Carezo Osaka) 15/0

Cho Hyeon-woo (Daegu FC) 5/0

Puolustajat

Nimi, (suluissa seura) Maaottelut/Maaottelumaalit

Kim Young-gwon (Guangzhou Evergrande) 52/2

Jang Hyun-soo (FC Tokio) 50/3

Jung Seung-hyeon (Sagan Tosu) 6/0

Yun Yeong-sun (Seongnam FC) 6/0

Oh Ban-suk (Jeju United) 2/0

Kim Min-woo (Sangju Sangmu) 19/1

Park Joo-ho (Ulsan Huyndai) 36/0

Hong Chul (Sangju Sangmu) 14/0

Go Yo-han (FC Soul) 19/0

Lee Yong (Jeonbuk Huyndai Motors) 27/0

Keskikenttäpelaajat

Nimi, (suluissa seura) Maaottelut/Maaottelumaalit

Ki Sung-yueng (Swansea) 101/10: Swanseassa useamman vuoden pelannut maajoukkueen kapteeni on tärkeässä roolissa puolustuksen keskustassa. Sopimus Swansean kanssa päättyy kesäkuun viimeinen päivä, joten MM-kisat toimivat tärkeänä näyteikkuna pelaajalle tulevaisuutta ajatellen.

Jung Woo-young (Vissel Kobe) 29/1

Ju Se-jong (Asan Mugunghwa) 10/1

Koo Ja-cheol (Augsburg) 67/19

Lee Jae-sung (Jeonbuk Huyndai Motors) 34/6

Lee Seung-woo (Hellas Verona) 3/0

Moon Seon-min (Incheon United) 3/1

Hyökkääjät

Nimi, (suluissa seura) Maaottelut/Maaottelumaalit

Kim Shin-wook (Jeonbuk Huyndai Motors) 49/10

Son Heung-min (Tottenham) 66/21: Maajoukkueen tämän hetken kovin tähtipelaaja Euroopassa. Jälleen erittäin vahva kausi Valioliigassa Tottenhamin paidassa ja oli erittäin tärkeä pelaaja joukkueelle etenkin Harry Kanen loukkaantumisten aikana. Isossa roolissa myös maajoukkueessa, jossa häneltä odotetaan tehoja.

Kuva: IBL.se

Hwang Hee-chan (RB Salzburg) 14/2

Ihanteellinen avauskokoonpano

Kim Seung-gyu; Park Joo-ho, Kim Young-gwon, Jang Hyun-soo, Lee Yong; Lee Jae-sung, Jung Woo-young, Ki Sung-yueng, Koo Ja-cheol; Hwang Hee-chan, Son Heung-min.

Ennuste

Etelä-Korean lohko on sen verran kovatasoinen, että maa jää tälläkin kerralla alkulohkoon. Jatkopaikat jäävät Saksan, Ruotsin ja Meksikon ratkaistavaksi. Etelä-Korea voi hyvänä päivänä kukistaa jonkin yllä olevista maista, mutta se ei tule riittämään jatkopaikkaan.

 

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom