Advertisement

MM-kisojen joukkue-ennakko: Japani

Yleistä

Japani on viime vuosina nostanut profiiliaan jalkapallomaana. Siellä toimii hyvätasoinen ammattilaisliiga, josta myös Arsenalin pitkäaikainen ex-manageri Arsene Wenger löydettiin Arsenaliin reilu 20 vuotta takaperin. Maaotteluita Japanilaisista eniten on saanut pelattua Yasuhito Endo, joka edusti maataan 152 kertaa. Maan maalipörssiä johtaa Kunishige Kamamoto, joka on tehnyt maalleen peräti 80 maalia. FIFA-rankingissa Japani majailee tällä hetkellä sijalla 60.

MM-kisahistoria

Japani pääsi ensimmäisen kerran mukaan MM-kisojen lopputurnaukseen vuoden 1998 Ranskan kisoihin. Siitä lähtien maa on ollut mukana kaikissa MM-lopputurnauksissa. Kahdesti maa on yltänyt 16 joukkoon. Nämä tapahtuivat Japanin ja Etelä-Korean yhteiskisoissa 2002 sekä Etelä-Afrikan kisoissa 2010.

Entiset tähtipelaajat

Yasuhito Endo, Kunishige Kamamoto, Yoshikatsu Kawaguchi sekä Shunsuke Nakamura.

Manageri

Akira Nishino: Nishino on toiminut Japanin managerina nyt vasta pari kuukautta, sillä hänet palkattiin potkut saaneen Vahid Halilhodžićin tilalle viime huhtikuussa. Halilhodzic johdatti Japanin karsinnoista MM-lopputurnaukseen. Nishino on itsekin pelannut maajoukkueessa 12 ottelun verran. 63-vuotias manageri on toiminut koko uransa ajan Japanissa, joko seurajoukkueissa tai nuorisomaajoukkueissa.

Maalivahdit

Nimi, (suluissa seura) Maaottelut/Maaottelumaalit

Eiji Kawashima (FC Metz) 83/0

Masaaki Higashiguchi (Gamba Osaka) 4/0

Kosuke Nakamura (Kashiwa Reysol) 3/0

Puolustajat

Nimi, (suluissa seura) Maaottelut/Maaottelumaalit

Yuto Nagatomo (Galatasaray) 104/3

Tomoaki Makino (Urawa Red Diamonds) 31/4

Maya Yoshida (Southampton) 81/10: Yoshida on Valioliigaa seuraaville tuttu pelaaja. Southamptonin puolustaja on myös suuressa roolissa maajoukkueen topparina.

Hiroki Sakai (Marseille) 41/0

Gotoku Sakai (Hamburger SV) 39/0

Gen Shoji (Kashima Antlers) 11/1

Wataru Endo (Urawa Red Diamonds) 11/0

Naomichi Ueda (Kashima Antlers) 3/0

Keskikenttäpelaajat

Nimi, (suluissa seura) Maaottelut/Maaottelumaalit

Makoto Hasebe (Eintracht Frankfurt) 109/2

Keisuke Honda (CF Pachuca) 94/36: Honda on maan kaikkien aikojen kovin tähti. Ura on vääjäämättä laskusuunnassa, sillä Honda on jo 31-vuotias, mutta yhä erinomainen pelaaja Japanin keskikentällä.

Kuva: IBL.se

Takashi Inui (Eibar) 25/2

Shinji Kagawa (Borussia Dortmund) 90/29: Dortmundin pelaaja on kotimaassaan suuri tähti ja häneltä odotetaan hyvin paljon aina maajoukkueessaan pelatessaan.

Hotaru Yamaguchi (Cerezo Osaka) 41/2

Genki Haraguchi (Fortuna Düsseldorf) 31/6

Takashi Usami (Fortuna Düsseldorf) 22/3

Gaku Shibasaki (Getafe) 16/3

Ryota Oshima (Kawasaki Frontale) 4/0

Hyökkääjät

Nimi, (suluissa seura) Maaottelut/Maaottelumaalit

Shinji Okazaki (Leicester) 112/50: Okasaki on nykypelaajista eniten maaottelumaaleja tehnyt pelaaja. Mies on ollut tehokas myös Leicesterissä Jamie Vardyn kärkiparina. Okazakilla on suuri vastuu maajoukkueen maalinteosta myös tulevissa kisoissa.

Yuya Osako (Werder Bremen) 27/7

Yoshinori Muto (Mainz) 22/2

Ihanteellinen avauskokoonpano

Eiji Kawashima; Tomoaki Makino, Gen Shoji, Maya Yoshida, Hiroki Sakai; Makoto Hasebe, Hotaru Yamaguchi, Genki Haraguchi, Keisuke Honda, Shinji Kagawa; Shinji Okazaki

Ennuste

Kuten useasti aiemminkin, Japanin kohtaloksi tulee pelien päättyminen alkulohkoon. Puola, Senegal sekä Kolumbia antavat Japanille sen verran kovan vastuksen, että pisteet ovat niukassa.

 

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom