Advertisement

MM-kisojen joukkue-ennakko: Meksiko

Yleistä

Meksiko on fanaattinen jalkapallomaa. El Tricolorin pelejä seurataan intohimoisesti ja sama pätee myös omaan joukkueeseen Meksikon sarjoissa. Meksikosta tulee liuta loistavia pelaajia, jotka pelaavat tai ovat pelanneet eurooppalaisissa huippusarjoissa. Meksiko tunnetaan monista negatiivisista asioista liittyen huumekartelleihin, mutta jalkapallossa maa pelaa parhaimmillaan näyttävää jalkapalloa, jota on ilo katsoa. Eniten maaotteluita meksikolaisista on pelannut Claudio Suarez 177 maaottelullaan. Eniten maaleja El Tricolorin paidassa on tehnyt Javier Hernandez. Chicharitolla on osumia toistaiseksi 49, mutta ura jatkunee maajoukkueessa vielä pitkään. FIFA-rankingissa Meksiko on tällä hetkellä sijalla 15.

MM-kisahistoria

MM-kisat ovat sujuneet Meksikolta vaihtelevasti. Maa on esiintynyt lopputurnauksessa 15 kertaa. Se on edennyt alkulohkosta jatkoon peräti kahdeksan kertaa. Se ei ole kuitenkaan kertaakaan päässyt neljännesvälieriä pidemmälle ja sinnekin saakka maa on päässyt vain kahdesti. Sen sijaan peräti kuusissa edellisissä kisoissa maa on tippunut ensimmäisellä jatkopelikierroksella.

Entiset tähtipelaajat

Hugo Sanchez, Carlos Hermosillo, Carlos Salcido, Jorge Campos, Claudio Suarez sekä Cuachtemoc Blanco.

Manageri

Juan Carlos Osorio: Osoriosta tuli Meksikon valmentaja vuonna 2015. Kolme vuotta myöhemmin hän on johdattanut maan jälleen MM-lopputurnaukseen. Kokenut valmentaja omaa mittavan uran Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.

Maalivahdit

Nimi, (suluissa seura) Maaottelut/Maaottelumaalit

Jesus Corona (Cruz Azul) 52/0

Alfredo Talavera (Toluca) 27/0

Guillermo Ochoa (Standard Liege) 93/0: Ochoa pelasi loistavasti viime MM-kisat ja maalivahdilta odotetaan samaa myös Venäjän kisoissa. Parhaimmillaan hyvät reaktiotorjunnat ovat näyttäviä ja lisäävät Meksikon pelin viihdyttävyyttä entisestään.

Puolustajat

Nimi, (suluissa seura) Maaottelut/Maaottelumaalit

Hugo Ayala (UANL) 42/1

Carlos Salcedo (Eintracht Frankfurt) 20/0

Diego Reyes (FC Porto) 55/1

Miguel Layun (Sevilla) 63/6

Hector Moreno (Real Sociedad) 91/3

Edson Alvarez (America) 12/1

Rafael Marquez (Atlas) 144/18: Rafa Marquez nousee Venäjän kisoissa historian kirjoihin. Hänestä tulee kisoissa vasta kolmas pelaaja maailmassa, joka on osallistunut viiteen MM-kisojen lopputurnaukseen. Virallisesti Marquez on myös joukkueen kapteeni, mutta peliaika on vähentynyt rajusti.

Kuva: IBL.se

Keskikenttäpelaajat

Nimi, (suluissa seura) Maaottelut/Maaottelumaalit

Jonathan dos Santos (LA Galaxy) 31/0

Marco Fabian (Eintracht Frankfurt) 38/9

Giovani dos Santos (La Galaxy) 104/19: Giovani on yksi joukkueen tähtipelaajista. MLS:ssa ammattilaisena pelaavalta keskikenttäpelaajalta odotetaan MM-kisoissa suurta panosta.

Hector Herrera (FC Portp) 65/6

Andres Guardado (Betis) 144/25: Joukkueen yksi tehokkaimmista pelaajista kautta aikain. Cuardadolla on tärkeä rooli keskikentältä tukea joukkueen hyökkäyksiä sekä myös päättää niitä.

Javier Aquino (UANL) 53/0

Hyökkääjät

Nimi, (suluissa seura) Maaottelut/Maaottelumaalit

Raul Jimenez (Benfica) 63/13

Carlos Vela (Los Angeles FC) 68/18: Taitava ja nopea pelaaja, joka pystyy loistaviin haastoihin vastustajan rangaistusalueella. Tehot voisivat olla hieman paremmat, mutta todella käyttökelpoinen laituri.

Javier Hernandez (West Ham) 101/49: Maan kaikkien aikojen tehokkain hyökkääjä. Kausi West Hamissa ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta vaikeat kaudet seurajoukkueessa eivät ole ennenkään vaikuttaneet Chichariton tehoihin maajoukkueessa. Pelaajalta odotetaan isoja tehoja myös kesän MM-kisoista.

Jesus Corona (FC Porto) 35/7

Oribe Peralta (America) 66/26

Hirving Lozano (PSV) 27/7

Ihanteellinen avauskokoonpano

Guillermo Ochoa; Carlos Salcedo, Hector Moreno, Hugo Ayala, Edson Alvarez; Miguel Layun, Hector Herrera, Giovani dos Santos; Javier Aquino, Javier Hernandez, Carlos Vela

Ennuste

Meksiko taistelee Ruotsin kanssa lohkon kakkossijasta. Saksa on ennakkoon lohkon ylivoimainen suosikki. Meksikon ja Ruotsin välinen kohtaaminen on molemmille maille erittäin tärkeä ja määrittelee toisen jatkopaikan suhteen todella paljon.

 

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom