Advertisement

MM-kisojen joukkue-ennakko: Saksa

Yleistä

Saksa on yksi maailman menestyneimmistä jalkapallomaista ja jalkapallo onkin Saksassa selkeä ykköslaji. Saksalaiset ovat hyvin sitoutuneita voittamaan ja voittamisen kulttuuri on juurtunut syvälle saksalaisen luonteeseen. tämä näkyy myös jalkapallossa. Bundesliiga on yksi Euroopan parhaista jalkapallosarjoista, joskin Bayern Münchenin dominointi vie sarjasta hieman hohtoa kansainvälisesti. Tunnelma saksalaisten seurojen katsomossa on aina uskomaton riippumatta oikeastaan joukkueen sarjatasosta tai sarjasijoituksesta. Eniten maaotteluita pelannut saksalainen on Lothar Matthäus 150 maaottelullaan. Eniten maaottelumaaleja on tehnyt Miroslav Klose, jolla osumia on 71 kappaletta. FIFA-rankingissa Saksa on kärjessä sijalla yksi.

MM-kisahistoria

Saksan MM-kisahistoria on menestyksekäs. Pronssimitaleja maalla on neljä, hopeisia neljä ja kultamitaleja niinikään neljä. Mitalitilastossa maa on ykkönen, mutta maailmanmestaruuksissa mitattuna Brasilia on edellä yhden mestaruuden verran. Saksa on hallitseva maailmanmestari ja vahvin ehdokas mestariksi myös Venäjän kisoissa.

Entiset tähtipelaajat

Lothar Matthäus, Miroslav Klose, Bastian Schweinsteiger, Philipp Lahm, Olivier Kahn, Jürgen Klinsmann, Andreas Möller, Michael Ballack, Franz Beckenbauer, Thomas Hassler, Matias Sommer, Rudi Völler sekä Karl-Heinz Rummenigge.

Manageri

Joachim Löw: Mestarivalmentaja on tehnyt loistavaa työtä maajoukkueen valmentajana. Aloitti maajoukkueuran Jurgen Klinsmannin apulaisena ja otti Klinsmannin lähdettyä maajoukkueen valmennukseensa vuonna 2006. Nyt 12 vuotta kestänyt ura on jatkumassa maajoukkueessa MM-kisojen jälkeenkin.

Maalivahdit

Nimi, (suluissa seura) Maaottelut/Maaottelumaalit

Manuel Neuer (Bayern München) 74/0: Loukkaantumisista kärsinyt Neuer ottanee ykkösvahdin viitan kisojen aikana.

Marc-Andre ter Stegen (Barcelona) 19/0: Taistelee pelipaikastaan Neuerin kanssa. Ansaitsisi näyttömahdollisuuden myös MM-kisoissa

Kevin Trapp (PSG) 3/0:

Puolustajat

Nimi, (suluissa seura) Maaottelut/Maaottelumaalit

Jerome Boateng (Bayern München) 70/1: Joukkueen puolustuksen johtopelaajia. Kokenut puolustaja on avauksessa terveenä ollessaan.

Matthias Ginter (Borussia Mönchengladbach) 17/0: Laitapuolustaja on lähtökohtaisesti vaihtopelaajan roolissa.

Jonas Hector (1.FC Köln) 36/3: Taistelee avauskokoonpanon paikasta Plattenhardtin kanssa.

Mats Hummels (Bayern München) 63/5: Puolustuksen johtajista toinen. Avauksessa aina terveenä ollessaan, loukkaantumiset ajoittain vaivanneet.

Joshua Kimmich (Bayern München) 27/3: Kasvanut erinomaiseksi nousevaksi laitapuolustajaksi Phillipp Lahmin lopetettua pelaajauransa. Vahva hyökkäysapu niin Bayernissä kuin maajoukkueessakin.

Marvin Plattenhardt (Hertha Berlin) 6/0: Loistavat pari kautta Bundesliigassa toivat Plattenhardtille vihdoin paikan myös arvokisoihin. Taistelee peliajasta Hectorin kanssa. Loistava vapaapotkujen laukoja.

Antonio Rudiger (Chelsea) 23/1: Maan kolmostoppari. Saanee peliaikaa mikäli Boateng tai Hummels on sivussa. Hyvä kausi Valioliigassa nostanut pelaajan osakkeita myös maajoukkueessa.

Niklas Süle (Bayern München) 9/0:

Keskikenttäpelaajat

Nimi, (suluissa seura) Maaottelut/Maaottelumaalit

Julian Brandt (Bayer Leverkusen) 14/1:

Julian Draxler (PSG) 42/6: Draxler on tärkeä pelaaja maajoukkueelle vaikka peliaika PSG:ssä oli hieman vajavaista. Tekee vahvoja nousuja vastustajan boxiin vasemmalta laidalta.

Leon Goretzka (Schalke) 14/6: Tulevaisuuden tähti. Läpimurto MM-tasolla tapahtunee jo näissä kisoissa.

Ilkay Gundogan (Manchester City) 24/4: Erinomainen pelaaja puolustavassa roolissa. Loukkaantumiset hieman vaivanneet kautta.

Sami Khedira (Juventus) 73/7: Takuuvarma maajoukkuejyrä. Taistelee pelipaikasta lähinnä Rudyn kanssa.

Toni Kroos (Real Madrid) 82/12: Varma avauskokoonpanon pelaaja, jonka vastuulla pitkälti myös erikoistilanteet.

Mesut Ozil (Arsenal) 89/22: Joukkueen tähtipelaaja. Pelin kulkiessa pystyy luomaan maalintekopaikkoja liukuhihnalta joukkuetovereilleen, sillä peliäly on poikkeuksellisen hyvä ja syöttövalikoima laaja.

Kuva: IBL.se

Sebastian Rudy (Bayern München) 24/1: Noussut karsintojen aikana maajoukkueen eliittiin. Lähtökohtaisesti avauskokoonpanon pelaaja.

Hyökkääjät

Nimi, (suluissa seura) Maaottelut/Maaottelumaalit

Mario Gomez (VfB Stuttgart) 73/31: Kokenut hyökkääjä on saanut paljon myös tehoja. Taistelee ysipaikasta Wernerin kanssa.

Thomas Muller (Bayern München) 90/38: Maajoukkueen kokenein pelaaja ja samalla paras maalintekijä. Fyysinen laituri, joka voi pelata myös yksinäisenä kärkenä

Marco Reus (Borussia Dortmund) 29/9: Reus kuuluu Dortmundin tähtipelaajiin. Nopea ja taitava laitahyökkääjä on tämän suurseuran ainoa Saksan maajoukkueessa pelaava pelaaja.

Timo Werner (RB Leipzig) 12/7: Noussut rytinällä maajoukkueen ykköshyökkääjäksi. Suurten eurooppalaisten seurojen kiikarissa, mutta toistaiseksi on jatkanut uraansa Leipzigissa. Tilanne voi muuttua MM-kisojen jälkeen.

Ihanteellinen avauskokoonpano

Manuel Neuer; Marvin Plattenhardt, Jerome Boateng, Mats Hummels, Joshua Kimmich; Sebastian Rudy, Toni Kroos, Julian Draler, Mesut Özil, Thomas Muller; Timo Werner

Ennuste

Maa tullaan näkemään jälleen finaalissa. Saksa on tällä hetkellä ehkä vahvin ehdokas maailmanmestariksi.

 

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom