Advertisement

Napolissa loistotyötä tehnyt manageri lähellä sopimusta Valioliigaan

Napolissa uskomattoman hyvää työtä tehnyt manageri Maurizio Sarri ei toimi seuran valmentajana enää ensi kaudella. Napoli on jo palkannut Sarrin maamiehen Carlo Ancelottin tämän tilalle seuran manageriksi. Sarrin uskotaan puolestaan olevan matkalla Valioliigaan. Goalin tietojen mukaan Sarrilla olisi ollut sopimuksessaan kahdeksan miljoonan punnan ulosostopykälä, jonka Chelsean kerrotaan maksaneen.

Chelsea olisi tarjoamassa kahden vuoden sopimusta 59-vuotiaalle italialaiselle. Sopimuksen arvo yhdestä kaudesta olisi noin viisi miljoonaa puntaa.

Virallisesti Chelsea ei ole ilmoittanut nykyisen managerin Antonio Conten potkuista, mutta tämän uskotaan tapahtuvan piakkoin.

Myös Pietarin Zenitin kerrotaan olevan erittäin kiinnostuneita Sarrin palveluksista. Zenit pyrkiikin tarjoamaan managerille vielä Chelsean tarjoustakin rahakkaamman sopimuksen. Zenit on tällä hetkellä ilman valmentajaa, sillä heidän managerinsa Roberto Mancini puolestaan otti Italian maajoukkueen valmennettavakseen.

Sarri on eittämättä yksi Euroopan tämän hetken kuumimmista managereista ja hänen pelityylinsä on kerännyt kehuja ympäriinsä. Muun muassa Manchester Cityn kollegalta Pep Guardiolalta.

 

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom