Advertisement

Pelaajat vaatimassa Argentiinan managerille potkuja kesken kisojen

Argentiina on nyt karussa tilanteessa. Sillä on kahdesta ottelusta vain yksi piste. Viimeinen ottelu on Nigeriaa vastaan ja tuo ottelu sen on voitettava ja mielellään useammalla maalilla. Islannilla on yhä saman verran pisteitä, kuin Argentiinalla ja Nigeriallakin vain piste vähemmän. Molemmilla on kaksi ottelua jäljellä, kun Argentiinalla on vain yksi.

Argentiinan joukkueessa kuohuu heikkojen esitysten johdosta. Argentiinalainen toimittaja Sebástian Tempone kirjoittaa Twitter-tilillään, että pelaajat olisivat kokoontuneet Kroatia-tappion jälkeen yhteen ja vaatineet valmentaja Jorge Sampaolille potkuja kesken turnauksen.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Nigeria-ottelussa ja mahdollisissa jatkopeleissä Argentiinaa valmentaisi Jorge Burruchaga.

Sampaolin joukkueen suurin ongelma on ollut se, että maajoukkue on ollut aivan liikaa Messin varassa. Islanti ja myös Kroatia pitivät Messin vahvassa vartioinnissa ja Sampaolin pelitavalla muut pelaajat eivät pääse näyttämään todellista tasoaan. Katastrofin ainekset olivat nähtävissä jo harjoitusottelussa Espanjaa vastaan, jonka Argentiina hävisi 6-1. Messi ei pelannut tuossa ottelussa.

Muutoksia on tapahduttava ja pian. Mikäli Sampaoli luopuu tai erotetaan tehtävistään, se on varmasti oikea ratkaisu tässä tilanteessa. Argentiinalla on tasan yksi ottelu aikaa kääntää kisat nousuun. Alkulohkoon jääminen olisi sen tasoiselle maalle tästä lohkosta todellinen nöyryytys.

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom