Advertisement

Pickford kertoo Englannin harjoittelevan rangaistuspotkuja

Englannin yhtenä maalivahtina MM-kisoihin valmistautuva Jordan Pickford kertoo maan harjoittelevan rangaistuspotkuja. Evertonin maalivahti haluaisi myös kisoissa päästä torjumaan niitä. Englannin maajoukkueen rangaistuspotkut arvokisoissa eivät ole sujuneet kovinkaan hyvin. Seitsemästä rangaistuspotkukilpailusta maa on hävinnyt peräti kuusi. Ainoan voitto tuli EM-kotikisoista vuonna 1996.

”Jos minun on astuttava esiin, olen valmis torjumaan (rangaistuspotkukilpailussa). Minulla ei ole ongelmaa asian suhteen”, Pickford kertoo maajoukkueen harjoituskeskuksesta St.George’s Parkilta.

”Olen valmis laukomaan rangaistuspotkun tai torjumaan sen. Minulle sopii kumpi tahansa. En ole laukonut rangaistuspotkua, mutta olen harjoitellut niitä jatkuvasti.”

”Olemme kulissien takana valmistautuneet huolella.”

”Meillä on paljon hyviä rangaistuspotkun ampujia ja olemme harjoitelleet niitä parin päivän ajan. On ollut rankkaa torjua niitä.”

”Olen torjunut muutamia rangaistuspotkuja. Olen niissä hyvä.”

Maajoukkueen maalivahtitilanne on edelleen jonkinasteinen kysymysmerkki, mitä tulee aloittavaan maalivahtiin. Englannilla on kolme tasaisen hyvää maalivahtia joukkueessaan. Ennakkoon ykkösvahdin paikasta taistelevat kovimmin Pickford ja Jack Butland. Nick Popen uskotaan toimivan kaksikon kirittäjänä.

”Kukaan ei oikeastaan tiedä vielä.”

”Teemme kovasti töitä harjoituskentällä Butlandin ja Popen kanssa. Teemme kaikki kovasti töitä ja puskemme toisiamme eteenpäin. Kaikki on kilpailua.”

 

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom