Ranska ja Australia kohtasivat lauantain ensimmäisessä ottelussa. Ottelusta ei draamaa puuttunut. Australia onnistui pitämään ranskalaiset pitkään pimennossa ja puolustamaan omaa maaliaan kurinalaisesti. Ennakkoon kisoihin yhtenä ennakkosuosikkina lähtenyt Ranska ei varmasti ole tyytyväinen esitykseensä, mutta tässä vaiheessa pisteet ovat se tärkein asia.
Ensimmäisellä puoliajalla ei maaleja nähty. Pari puolittaista tilannetta Ranska sai luotua, muttei mitään kovin vaarallista.
Toisella puoliajalla sen sijaan alkoi tapahtumaan. Ensin John Risdon liukui rangaistusalueella kaataen Antoine Griezmannin. Ottelun erotuomari ei ensin viheltänyt tilanteesta rangaistuspotkua vaan antoi pelin jatkua. Seuraavalla katkolla hän kävi kuitenkin tarkastamassa tilanteen videolta, jonka jälkeen pallo vietiin oikeutetusti pilkulle. Antoine Griezmann asettui laukomaan rangaistuspotkua ja onnistui viemään Ranskan 1-0 johtoon 58. minuutin pelin jälkeen.
Neljä minuuttia myöhemmin Samuel Umtiti pelasi palloa kädellään omalla rangaistusalueella. Jälleen tilanne jäi tuomarilta viheltämättä, mutta VAR-tuomarit viestittivät erotuomarin korvaan käsivirheestä. Pallo vietiin pilkulle ja laukojaksi asettui Mile Jedinak. Jedinak tasoitti ottelun 1-1 ja jälleen näytti australialaisten kannalta hyvältä.
Vaihdosta kentälle tullut Olivier Giroud pelasi Paul Pogban kanssa loistavasti yhteen ja jälkimmäinen laukoi pallon yläriman kautta maaliin. Pallo kimposi heti pois maalista, mutta maaliteknologia kertoi pallon olleen kokonaan maalissa. Näin Ranska otti tärkeät kolme pistettä avausottelusta nihkeästi esityksestä huolimatta.
Australia voi olla tyytyväinen esitykseensä, vaikka palkinto jäi heidän kannaltaan harmittavasti saamatta.
MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä
MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä
Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom