Advertisement

Simon Mignolet tukee Loris Kariusta – ”Hän tulee takaisin”

Liverpoolin belgialainen maalivahti Simon Mignolet on antanut tukensa maalivahtikollegalleen Loris Kariukselle, joka epäonnistui pahasti joukkueen Mestarien liigan finaalissa viime lauantaina. Kaksikko on taistellut ykkösmaalivahdin paikasta seurassa kahden kauden ajan. Viime kaudella Mignolet vei taistelussa pidemmän korren ja tällä kaudella Karius on ottanut paikan itselleen.

”Tiedän millaista se on. Siinä tarvitaan hieman aikaa. Finaalin hyvä puoli on se, että hänellä on kesä aikaa käydä asia läpi ja jatkaa eteenpäin”, Mignolet kertoi Sky Sportsin mukaan.

”Jos hän haluaa jutella, niin totta kai olen tässä. Jokainen maalivahti voi samaistua hänen tilanteeseensa.”

”Olen ollut itse samanlaisessa tilanteessa aiemmin ja käynyt itseni kanssa samat asiat läpi.”

”Sanoin hänelle vain, että on olemassa syy miksi pääsimme finaaliin ja pelasimme finaalissa. Hänen on syytä miettiä sitä. Tietenkin on hyvin vaikea sanoa hänelle mitään, millä hän näkisi kokonaisuuden.”

”Hän on vielä nuori. Uskon hänen tulevan vielä takaisin. Meillä on Liverpoolissa myös kaikki työkalut auttaa häntä asian kanssa.”

 

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom