Espanjan maajoukkueen päävalmentaja Julen Lopetegui on saanut potkut vain kaksi päivää ennen joukkueen kisa-avausta.
Espanjan jalkapalloliiton puheenjohtaja Luis Rubiales ilmoitti asiasta tänään keskiviikkona klo 13.00 pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
Lopetegui solmi eilen Real Madridin kanssa kolmivuotisen sopimuksen. Espanjan jalkapalloliitto ei ollut tietoinen osapuolien välisistä neuvotteluista ja he saivat tietää sopimuksesta vain viisi minuuttia ennen lehdistötilaisuutta. Jalkapalloliitossa tätä ei hyvällä katsottu ja asia johti lopulta Lopeteguin potkuihin.
”Tämä on hyvin vaikea päivä, sillä MM-avaukseemme on aikaa vain kaksi päivää, Rubiales totesi lehdistötilaisuudessa.
”En tunne oloani kuitenkaan petetyksi, sillä olen ollut tyytyväinen Lopeteguin työpanokseen.
”Lopetegui on minun mielestäni huippuvalmentaja ja siksi päätös olikin niin vaikea. Espanjan maajoukkue ansaitsee silti pelkästään parasta.
Mediatietojen mukaan Espanjan pelaajat olivat Lopeteguin potkuja vastaan ja tekivät kaikkensa sen eteen, että hän olisi saanut luotsata joukkuetta MM-turnauksessa.
Päätös potkuista on kuitenkin tehty ja Espanja etsii parhaillaan itselleen uutta manageria. Vahviten ehdolla on Espanjan alle 21-vuotiaiden maajoukkuetta valmentava Albert Celades. Myös Espanjan urheilutoimenjohtajana työskentelevän Fernando Hierron nimi on ollut vahvasti esillä.
Espanjan MM-kisaurakka alkaa perjantaina, kun joukkue kohtaa alkulohkon ensimmäisessä ottelussaan naapurimaa Portugalin Sotshissa.
Betsson tarjoaa pelaajilleen 10 euron riskittömän vedon jalkapallon MM-kisoihin. Kampanjaan pääset osallistumaan tästä.
MM-kisojen lohkoennakon löydät tästä.
MM-kisojen otteluohjelman näet täältä.